Pikaiset kuulumiset Koh Changilta!

Täällä sitä nyt sitten ollaan - Thaimaassa! Pahoittelen jo alkuunsa kirjoitusvirheitä. Näppäilen tekstiä puhelimella, vatsa täynnä ja kooman rajamailla klo 00.10. Ilma on, kuten arvata saattaa, kuuma ja kostea. Meillä oli aika pitkä matka tänne. Lähdimme viime lauantaina Helsingistä ja olimme Bangkokissa klo 11 paikallista aikaa. Ei ollut suora lento. Tarkan markan reissaajina nappasimme halvimat menopaluut, joiden matkustusaika per suunta oli keskimäärin 24h. Ensin lento Amsterdamiin, sitten Hong Kongiin ja lopulta Bangkokiin.  Aikaero on 5h.  Sunnuntai meni vielä matkustaessa ja torkkuessa, kun siirryimme kehutulle Koh Sametille. Kaunis paikka, mutta turhan paljon turisteja! Ei ehkä meidän kohteemme sitten kuitenkaan. Vaihdoimmekin suunnitelmaa lennossa ja parin päivän jälkeen otimme suuntimaksi Koh Changin.

Proteiinijuomilla ja omilla eväillä ei kovin pitkälle päässyt. Lentokentällä ja koneessa se oli jatkuvasti leipää, leipää, leipää, leipää. Siskoni oli vahingossa vielä varannut minulle maidottoman vegaaniruokavalion, joten proteiinia ei tullut ihan liikaa. Vatsa oli aluksi todella kipeä yhtäkkisestä ruokavaliomuutoksesta ja erityisesti varmaan vaaleasta leivästä, jota en normaalisti käytä. Oikein kiva bikinikunto... Mutta onneksi tilanne alkaa myt tasoittua! Ruokailut sujuvat kohtuullisen hyvin. Aamulla munakasta ja hedelmiä, päivällä hedelmiä, smoothieta tai keittoa ja illalla sitten kanaa, kasviksia ja riisiä. Aika rennolla asenteella olen mennyt, mutta mitään övereitä ei ole tullut vedettyä. Toki nyt vähän jälkiruokaa piti tänään maistaa ja muutama jäätelökin on vatsapalojen päälle asettunut, mutta aika kiltisti on menty.Tuskin siis mitään paniikkia tarvitsee saada ja korjaamatonta harmia on tuskin päässyt syntymään sen enempää.

Salitreenejä olen tehnyt 3. Eilen aamuna koko kropan treeniä elämäni rouheimmalla ghettosalilla, joka oli Koh Samedin poliisiaseman pihassa. Kaikki oli ruosteessa ja natisi. Tai oli rikki. Kun painon laski maahan, se lähti parhaassa tapauksessa vierimään. Sain kuitenkin tehtyä penkkiä, etu-ja takakyykkyä, bulgarialaista askelkyykkyä, kulmasoutua, askelkyykkykävelyä ja hauiskääntöä. Treeni oli yhtä tahmainen kuin aurinkorasvalla läärätty ihokin. Eilen illalla tein vielä jalkatreeniä Koh Changin BB-Gymillä. Tällä kertaa oli laitteet kohdallaan. Hieman ruosteessa, mutta ei paha. Treenin sai tehtyä ja salilta saa itsetehtyjä proteiinipirtelöitä! Ainoa pieni miinus oli, kun maastavedon aikana viereisessä ravintolassa lapsi kyykki ja väänsi kakkapökäleen lattialle. Erikoinen treenipäivä siis. Tänään oli vuorossa rintaa ja hauista. Muuten treeni ei poikennut kotisalin näpertämisestä, mutta toki kostea ja lämmin ilma hieman vievät voimia. Muutaman kilon pienemmät painot ja hieman pidemmät palauttelut olivat siis paikallaan.

Olisi kuvia vaikka millä mitalla, mutta tuo kuvien lataafminen blogiin puhelimen välityksellä on aivan ihmeellistä! Ei vaan lataa, ei sitten millään! Olisin mielelläni esitellyr apinoiden pyllyjä ja ihanis maisemia, mutta uudet bikinit nyt sitten siinä. Tietty kun aikoo muka kömpiä kisalavalle, pitäisi varmaan onnessaan postitella nimenomaan näitä bikinikuvia, mutta tuota..

Yritän postittaa kuvia ja matkaraporttis vielä! Kovasti olisi taas asiaa, mutta lyhyellä lätinällä mennään tällä kertsa!

Marinnoimaton broileri ja kypärämyssykostaja

KÄÄK, KÄÄK, KÄÄK! Viikko ja ei postauksia, toden totta! Heräsin asiaan, kun ahkera lukijani Fiinu huuteli, että missä oikein luuhaan!
Ja toden totta, kirjoitusväli on venynyt törkeän pitkäksi.
Täytyy tosin tunnustaa, että minulla on monta aloitettua kirjoitusta, mutta yhtään en ole yksinkertaisesti EHTINYT kirjoittaa loppuun.

Minulla on ollut koko vuoden ja varmaan viime vuodenkin kiireisin viikko. Tänään pitäisi suunnata Helsinkiin ja aamulla lentokone kiikuttaa minut ja siskoni kohti Thaimaata! Tosin Amsterdamin ja HongKongin kautta. Se on nimittäin sillä tavalla, että minulla on kahden viikon talviloma! Huhhuuuuh! Mitä herkkua! Ja ihan oikeasti lomailen, jätän kaikki työasiat ja kouluasiat kotiin, enkä suuntaa niihin yhden yhtä ajatusta.

Ja mitä se sitten tarkoittaa, kun on useammassa työpaikassa, treenaa, opiskelee ja on parantumaton tunari ja pitäisi lähteä lomalle? No ei ainakaan sitä, että viimeisen viikon voisi kevyesti sluibailla ja fiilistellä aurinkolasit päässään tulevaa reissua. Se tarkoittaa sitä, että kiire on luokkaa normaali kiire potenssiin tuhat.
Minulla on seitsemän asiakasta kuukausivalmennuksessa, eli heidän asioitaan pyörittelen melkein päivittäin ja tapaan heitä liki viikottain. Lisäksi ruokavalio-ohjausta, salitekniikkaopastusta yms. Nämä vievät paljon aikaa! Ja asiat on saatava sille mallille, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle. Se tarkoittaa lukuisia ohjeita, kovia treenejä, sähköpostia, niputtelua, naputtelua, analysointeja ja klikkailuja. Työtä on muuten riittänyt, huh. Siihen päälle pari hierontaa ja muuta... Ai että. Mukavasti koulussa vaihtuu vielä jakso ja missaan reissullani kolmannen jakson kurssin viimeisen viikon, arvoltaan 2,5 op. Voin kertoa, että rästihomama on ihan mukavasti. Onneksi viinaralli on hiljaista tammi-helmikuussa, niin harmaseen liituraitapukuun ei ole tarvinnut kovin ahkerasti sonnustautua. Sitä paitsi Kumman Kaa-sarjaa lainatakseni: "Puvushan on se paha, et se peittää perseen" Pätee muuten siihen työasuunkin!
Hengästyttää jo kirjoittaa tätä! Mutta nyt alan olla voiton puolella. Kohta palautan 16 sivuisen kehotietoisuusdiipadaapa-portfolion, laitan viimeisetkin ohjeet asiakkaille ja juoksen vielä tekemään etureisitreeniin, jiiiihaaaaaaaaaaaaa.....!!

Tilanne on enemmän kuin hallusssa!

Eväät lattialla!

Evästä kävelymatkalla.

.... Tämän minä puolestani kirjoitin 1,5h sitten. En ole vieläkään saanut portfoliota lähtemään ja jouduin vielä juoksemaan postiinkin. Luulin, että Biancaneve ei ollut toimittanut uusia kenkiäni ja laitoin heille sähköpostia. Minulle soitettiin, että he ovat kengät laittaneet jo pari viikkoa sitten. En ole saanut minkäänlaista ilmoitusta saapumisesta, mutta saamallani lähetysnumerolla katsoin posti.fi palvelusta, että kengät ovat saapuneet. Marssin postiin ja siellä ei pakettia löynyt millään. Ensin väitettiin, että se on mennyt toisaalle, sitten pyydettiin varastoon kaivelemaan paketteja, sitten oltiin kädet levällään, että mitäs nyt! Jätin yhteystietoni ja poistuin puolen tunnin sähläämisen jälkeen tyhjin käsin. Hitto kun juuri tänään piti vielä tulla tämäkin! Ja haluaisin kyllä rakkaat kengät takaisin. Etenkin, kun 22.3. on tiedossa Anna Virmajoen ja Kati Alanderin leiri! JÄNNITTÄVÄÄ!! Onneksi meillä on Heidi järjestämässä kaikkea!
Ehkä siihen mennessä minulla on jotkut klopottimet.

Kuulkaas Postin tädit ja sedät! Jos ette löydä mun kenkiä, tulen ja avaan mun eväsrasian teidän nenien alla!!!

Viimeksi julkaisemattoman kirjoitukseni olen muuten aloittanut näin: "Blogista on tullut uusi, vallan mainio keino vältellä oikeiden töiden tekemistä!" Tirsk. Taisinpa siinä vaiheessa tajuta, että olen muuten aika lirissä.

No sitten vaikka kuulumisia!
Sunnuntaina oli poseeraustreenit. Siis viisi päivää sitten. Meinasin ensin jättää treenit välistä, koska minulla ei ollut vieläkään uusia kenkiä. Menin kuitenkin köpöttelemään Heidin lainakengillä. Tai aioin kipittää niillä, mutta kengät olivat aivan liian isot, eivätkä meinanneet pysyä jalassa. En meinannut pysyä ne jalassa edes pystyssä! Meni sitten ihan paljain jaloin tepasteluksi!Sain videomateriaalikian omasta kävelystäni ja meni kyllä ehdottomasti kategoriaa hauskimmat kotivideot. Voi kauhea, miten nauratti. Poninhäntä vain piiskasi ilmaa, kun tepastelin menemään pylly tutisten. Ai herra. Itsetuntoni ei taida sittenkään olla kovin rautainen, kun en kehtaa laittaa videota tänne. Mutta olisipa teille lukijoille viihdykettä. Tsekkaisitte sitä videota kaksi viikkoa nonstopina, epäluuloiset ilmeet naamallanne. "Siis ei tuo voi olla tosissaan!" Ja onhan se! Haudanvakava fitnessbeibe. Jolle tämä on totista naama rutussa-puuhaa. Huhhuh, että onkin!!

Minulla on nyt joku nynnyvaihe menossa. Kirjoitin  kärkkään avautumiskirjoituksen fitnessistä, mutta en millään kehtaa julkaista sitä. Julkaisin jo kerran, mutta laitoin sen visusti piiloon. En halua loukata ketään tai kuulostaa täydelliseltä mulkerolta. (Koska oon sitä kuitenkin vain vähän.) Enkä halua turhaan työntää herneitä toisten neniin, kun omassa nenässäkin niitä on riittämiin. Annoin tekstin esilukuun avomiehelleni ja hänen naamansa paljasti kyllä, että nyt taidettiin mennä jo vähän aivan yli. "Joo....Hmm...Joo...Hyvä teksti, mutta..." Mutta kyllä se silti kutkuttelisi hieman. Minun bloginihan tämä on ja ilmentää omia mielipiteitäni, mutta ei minulla ole tarvetta shokeerata tai ärsyttää ketään ihan erityisesti ärsyttämisen ilosta. Ja toisaalta - aiheesta jauhetaan niin paljon, että kannattaako siihen leikkiin edes lähteä mukaan? Jos vaan jatkan tällä omalle tyhjäpäisellä menemiselläni, enkä mieti sen kummempia. Ehkä minun ei tarvitse olla kantaaottava! Tai edes yrittää olla. Kunhan vaan haihattelen ja elämä on ihanaa ja jee.

Mikä laatukuva!

Keskiviikkona oli Heidin jalkatreeni. Sain kyllä paikat todella kipeäksi, vaikka päälimmäisenä mieleen jäivätkin hyvät jutustelut. Pylly ja reidet kiittävät silti! Heidin kanssa on mukava jutella ja koen, että myös kuulumisten vaihto on tärkeää. Tiedän, että en ole neuroottisimmasta päästä, mutta silti olen hyvin kiitollinen, miten kärsivällisesti Heidi jaksaa kuntoa kommentoida ja luoda uskoa siihen, mitä teen. On todella mukavaa saada kommenttia tehdystä työstä ja kiristymisestä.

Torstaina käytiinkin sitten ottamassa lomakunnosta mittaa ja lönkyttelin aamupuuron jälkeen Inbody-mittaukseen. Rasvaprosentti oli tippunut kahdessa kuukaudessa 2,7%! Rasvamassaa on kehossa vielä sellainen 11kg, mikä ei todellakaan ole lainkaan paha. Nyt kehtaa laittaa bikinit päälle! Heidikin oli tyytyväinen tehtyihin tuloksiin ja nyt ei tarvitse ennen dieettiä "kuin" syödä hyvin ja treenata kovaa! Jalkoihinkin oli tullut parisataa grammaa pihviä ja rasvaton kehonpaino oli kokonaisuudesssaan 500g korkeampi, kun paino muuten oli laskenut.
Lomalle lähden rennoilla fiiliksillä. Kiristynyt kunto pitää fokuksen tavoitteessa ja millekään ryyppyrymymäkkärihiilarimättö-lomalle en ole lähdössä. Kuitenkin muutaman drinkin, hyvää thaikkuruokaa ja lepoa aion itselleni suoda. Nyt todella koen, että kaikki on erittäin ansaittua!

Tämä tosin oli ihan ekstrahemmottelua mieheltä. Mutta en valita. <3

Paljon treeni-intoa, aurinkoa ja kaikkea hyvää, ihanat lukijat! Palaan kahden viikon päästä linjoille jorisemaan joutavia. Yritän toki päivittää hieman matkan aikanakin, että ette täysin unohda minua, mutta aion keskittyä nyt vain ottamaan rennosti! Ei sillä, etteikö kirjoittaminen olisi rentoa, mutta kutenkin ja niin ja näin ja noin ja äääääääää - se on LOMA!

 "Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet!"

-Muumipappa 

Jännä muokkaus! Oon ehkä yhtä täplikäs kun palaan!

Kippis!

PS. Otsikko kuvastaa minua sekä siskoani. Minä olen väritykseltäni marinoimaton broileri ja siskoni yritti laittaa eilen aamupöhnässä kypärämyssyä jalkoihinsa, pikkuhousujen asemesta. Hups. Mitä tästä seuraa...

Terveesti hyvä päivä, hyvästi terve päivä !

Urheilija ei tervettä päivää nää! Tai näkee, mutta se juoksee ohi sellaista kyytiä, että ei ehdi edes palautusjuomaa tirvaista kurkusta alas. En ainakaan minä, kun joudun nieleskelemään sitä teelusikallinen kerrallaan. Pthyi, pthyi, pthyi.

Vatsalihaksia on yhtä paljon kuin rintavarustusta. Not so much.

Toissayönä heräsin aivan jäätävään särkyyn ja totesin, että joko olen jäänyt jyrän alle, tullut hakatuksi tai tehnyt erinomaisen tehokkaan treenin. Sängystä nouseminen ei vielä vahvistanut, mikä näistä kolmesta oli kivun syynä, mutta koska lähimuistissani ei  ole väkivaltaista muilutusta tai panssariajoneuvojen alle heittäytymistä, oli syylliseksi pakko julistaa maanantain ja tiistain treenit. Oli muuten hyvät treenit, kerta kaikkiaan, että eihän siinä jos nyt vähän muistuttelevatkin itsestään!

Kipu kuitenkin kolotti pahimpana jossain ihan muualla kuin etureisissä tai rintafileissä. Nimittäin oikealta puolelta niskaselkäkäsi-osasto oli vetänyt täydelliseen jumiin. Sain laitettua Ice Poweria ja Voltarenia ja nappasin tuhdin särkylääkeannoksen ennen kuin ryömin takaisin sänkyyn. Tunnin päästä heräsin uudelleen, enkä enää saanutkaan samalla kädellä läträttyä ihmevoiteita iholle.

Pää ei kunnolla kääntynyt, käsi ei kunnolla noussut ja särki niin maan pirusti tuonne jonnekin lavan seudulle, niskaan ja käteen. Särkylääkettä oli tullut popsittua jo useampi gramma.
Ei auttanut kuin soittaa Mehiläiseen ja sainkin samalle aamulle lääkäriajan, joskin parin tunnin päähän.
Hetken kuluttua tuli viesti, että lääkärikin on sairastunut, eikä pääse paikalle. Olin jo pienessä tuskanhiessaä, kun aikani oli 10.40 ja hereillä olin ollut tuolta puoli kuuden tienoolta. Ja sitten aikani siirrettiin 12.40. Kyllä tuntui aamu pitkältä....

Onni onnettomuudessa, oli vapaapäivä töiden osalta. Olisi ollut vain luento. MUTTA! Olimme sopineet Heidin kanssa treenit ja odotin niitä kuin kuuta nousevaa! Olisi päässyt kunnolla treenaamaan pakarat ja takareidet... Vaan ei auttanut kuin laittaa viestiä, että ei ole minusta treenaajaksi. Suunnittelin kyllä, että menisin tekemään edes pohkeita, kun voin vain istua laitteessa ja nitkutella painopakkaa ylös alas, mutta lääkärin määräämä lihasrelaksantti Sirdalud vei kyllä tajunnan aivan uudelle levelille. Oli täydellinen lepopäivä, kun tuli vain nukuttua sohvalla. Ja illalla koin mielenkiintoisen kokemuksen, kun tunsin olevani mullassa oleva porkkana.

Söiköhän koirakin vahingossa muutaman ludin?

Mutta niin. Tuntuu, että paljon liikkuvilla on aina jotain pientä kremppaa. Jos vartalo ei ole täydellisessä jumituksessa treenien jäljiltä, särkee polvea, kiristää sieltä, kolottaa täältä. On tulehdusta, liikerajoitusta, pikkuköhää, vuotavaa nenää, hapottavaa lihasta.. Milloin mitäkin. Pientä ja isoa vaivaa. On se nyt kumma! Ruokavalio kunnossa ja treenit kunnossa ja silti sairastelee enemmän kuin tupakkaa ja roskaruokaa kiskova puolipäiväinen puliukko? WHERE IS JUSTICE!
Eiku ai niin. Pitäisi jättää pois maitotuotteet, viljat sekä hanavesi ja siirtyä pakuriteehen, magnetisoituun veteen ja  pelkkään aurinkoenergiaan. Ja unohtaa varmaan salitreenit ja siirtyä sauvakävelyyn ja vesijuoksuun.

Isoilla painoilla tehdessä toki voi sattua hieman helpommin jotain niksahdusta, mutta nyt en osaa yhtään sanoa, mikä treenissä meni siltä osin plörinäksi, että näin pääsi käymään. Itse treenissä en tuntenut mitään erityistä nitkahdusta, retkahdusta tai revähdystä, mutta kipu ja jumitus puhukoot puolestaan. Nyt viikon verran Arcoxiaa kuurina ja jälkiruoaksi saa syödä lihasrelaksantteja. Yritän vältellä niitä viimeiseen asti. Viime yönä nukkuminen oli pelkkää sätkimistä ja kiemurtelua. Olo oli selkärangaton. Kastematomainen.

Tänään kävin aamulenkillä Vasankarin Essin kanssa. Oli toinen yhteinen aamulenkki ja taas pääsi jauhamaan mieltä jännittävistä fitness-hömpötyksistä, vertailuista, bikineistä ja puuronhimosta. Essi toi mulle myös maistiaisiksi erilaisia palautusjuomajauheita, josko niistä löytyisi jokin passeli!
Essi kaiveli hetken reppuaan ja sujautti minulle neljää erilaista jauhetta. Hieman epäilyttävää, kun epämääräiset pussukat vaihtoivat omistajaa kadulla. Onneksi poliisiauto ajeli ohi vasta kun olin saanut kaikista epämääräisimmän, vaalean jauhenyytin survottua syvälle muovikassiin. ILLEGAL PROTEINBIZNIZ! Huh!
Kipitin  innoissani kotiin testaamaan erilaisia makuja. Suostuin kokeilemaan banaani-suklaata, vaikka torppasin heti alkuunsa, että kaikki banaani-alkuiset sekoitelmat voi kyllä unohtaa laskuista. Ja mitäs hemmettiä - banaani-suklaa oli aivan ykkösjuttu! Vielä en tosi sekoittanut sitä veteen, että katsoo miten uppoo sellaisena... Mutta positiivinen yllätys, että tuosta lusikasta maisteltuna oli noinkin hyvää! Pitänee uskaltautua kokeilemaan Essin hehkuttamaa banaani-toffeetakin, vaikka kuulostaa lähtökohtaisesti aika yököttävältä... Mutta olinhan toisaalta väärässä banaani-suklaankin kanssa! HMM!

Reissuun on aikaa reilu viikko! Kävin ostamassa rinkan, bikinit ja aurinkolasit! Matkakuume alkaa olla jo aika kova! Siihen asti kurinalaista valkuaisten mussutusta ja treeniä siltä osin kuin pystyy. Ainakin jotain jalkaräpellystä ja spinningiä on luvassa kohta. Ihanaa päästä lämpöön! Täällä on niin kylmää ja koleaa ja yhyy. Siellä on mm. mangoja.

Lähdin ostoksille.

Tulin ostoksilta.

Sovitin vaatteita.

Puin päälle seksiä tihkuvan kotiasuni. Uh.

Sekavaa jorinaa, mutta kai nyt, koska Thaimaassa on muurahaiskäpyjä.

Kyllä tuo kevään tulo vaan saa mielen virkeäksi! Koira nylkyttää kylässä käyviä vieraita minkä kerkeää, aamulla herää ilman hirmuista unipöhnää ja aamulenkillä saa nauttia jo varsin kirkkaasta ilmasta ja koirankakka liiskautuu niin kivan keväisesti vohvelilenkkarin pohjaan! Mmmmm!!!
Oho. Hehkutin tätä ilmaa eilenkin! No, se on edelleen kiva.

Tänään oli niin tavanomainen päivä, kuin päivä voi olla! Mutta kovin mukava sellainen. Siltä osin itseasiassa aika epätavallinen, etten tunaroinut tänään minkään asian suhteen, olin kaikkialla ajoissa ja sain hoidettua ne hommat, jotka pitikin. Pöyristyttävää! Ja melkein koko päivän ohjelmisto oli paketissa puoli viiteen mennessä treeneineen kaikkineen! Vau.
No okei. Yksi kananmuna koki onnettomuuden, mutta se hajosi kennoon, eikä lattialle!

Ei ole mitään hätää, Samulikin laulaa.

Aamulla heräsin ennen seitsemää ilman herätyskelloa. Laitoin puuron porisemaan, totesin, että tänään on erityisen paha paha bad hair day ja survaisin pipon syvälle päähän. On pakko olla tehokasta, kun rasvainen tukka saa muhia koko päivän pipon sisällä, luulisi kosteuttavan! Edullinen öljyhoito! Krhm.
Puuron oheiskrumeluureineen pakkasin reppuun ja hilpaisin ystäväni kanssa aamulenkille. Luoja, että oli liukasta. Näytimme vähintäänkin lonkkavaivaisilta katkokävelijämammoilta, kun tepsutimme tien laidassa hitaasti eteenpäin ja pysähtelimme vähän väliä, kun lenkkarit liukuivat taaksepäin. Että niin tehokasta aamuaerobista.
Lenkin jälkeen menin koululle tekemään loppuun parityön ja vetelin aamupuuroa kylmänä siinä ohessa. Toivotaan, että kylmä puuro kaunistaa! Nälkä oli siinä vaiheessa kuitenkin niin huomattava, että klimppinen, Fairylta maistuva (??) ja epämääräiseltä näyttävä herkkuaamiaseni upposi kupuun ennätysvauhtia. Ai että. Vähän valkuaisia kyytipojaksi, niin kyllä kelpasi naputtaa laatutekstiä eturauhasongelmista.

Sörsselssön.

Palataanpa tähän hiusasiaan ja pipoon. Olen niitä ihmeellisiä hiippareita, jotka treenaavat toisinaan pipo päässä. Tätä katsellaan ehkä hieman kummeksuen. Onhan se nyt vähän koomista, että hiki vaan lentää ja kyykkäillään pipo päässä menemään, vaikka salissa on lämmin ja päällä on muuten pienet kangaspalaset peittämässä tätä hurjan lihaksikasta, veistosmaista vartaloa, josta itse Ahnuldkin olisi kateellinen! Tirsk.
Hommahan on sillä tavalla, että toisinaan on vain erittäin megalomaaninen bad hair day. Kuten tänään oli. Joillakin se tarkoittaa vain hieman kurittomia hiuskiehkuroita, mutta minun huono hiuspäiväni on kyllä ehdottomasti karmivinta laatua. Olenhan ollut jo vuosia parjattu siitä, että näytän herätessäni aivan voikukalta. Siis sellaiselta voikukalta, joka on ehtinyt jo siihen vaiheeseen, että sen siemenkodat voi yhdellä puhalluksella siivittää tuulen vietäväksi. Tiedättehän? Onko tästä ollut puhetta? Siis tämän tyyppinen kaunotar:

Selfie!

Ei sillä ole väliä miltä salilla näyttää, ehei.... NO EIPÄ! No oikeasti ei (ONNN!!) Ei sitä treenin jälkeen ole hehkeä muutenkaan. Mutta yhdistetäänpä siihen punakkaan naamaan tuo voikukkahattaratukka sojottamassa jokaiseen ilmansuuntaan tähän malliin:

BHD

Niin että ei kiitos! Joku raja julkisella nöyryytykselläkin on oltava! Mieluummin vedän pipon tiukasti päähän, tungen kuulokkeet syvälle korviin ja näytän angstiselta 14-vuotiaalta, joka ei ole päässyt Ilosaarirockiin, paiskoessani painoja. Eipähän mene treenit mönkään siksi, että jokaisella hack-rypistyksellä silmien ohi leijailee epämääräinen haituvapilvi, kun on pipo pitämässä kurittoman naavan aloillaan. Ha, siitäs saitte haitulit!!

Lähdin salille.

Tulin salilta.

Tällä hetkellä mieltäni askarruttaa kaksi asiaa. Kisabikinien väritys. Kyllä. Taas. Edelleen. On vain kertakaikkiaan vaikea päättää! Olen nyt tullut siihen tulokseen, että joko kirkas jadenvihreä, sähkönsininen tai pinkki. Mutta kun osaisi tehdä sen päätöksen! ÄÄÄÄÄÄÄ!


Toinen asia on palautusjuoma. Vuosia hiertänyt murheenkryyni. Oksennusryyni. Rimmaa! Olen nimittäin vuosien saatossa maistanut yhtä jos toista ja kolmatta ja neljättä ja viidettä ja kuudetta ja seitsemättä palautusjuomaa. Ja kun ei vain ole löytynyt mieluisaa. Miksi niiden pitää olla niin kauheita? Inhosin lapsena veteen tehtyä kaakaota ja varmaan jäänyt siitä jotkut traumat, kun veteen sekoitetut juomajauheet ovat ihan ehdoton hyihyi ja yök ja äyks. Ja nyt tarkoitan siis itse rumpsuteltavia tököttejä, en valmiita herkkuja, kuten ihanan makoisia ja täyteläisiä Fastin pikkutörppöjä, jotka menevät jälkiruoasta.
Kokeilussa on oikeasti miljoonas purnukka. On ollut erilaisia proteiininlähteitä, erilaisia makuja. Eri merkkejä, eri koostumuksia. Pientä ja suurta pönikkää. Ei vaan uppoa sitten mikään. Tai siis toki, pakolla tulee kulautettua alas. Mutta siitä on alkanut tulla oikeasti hyvin haastavaa pakkopullaa.
Kakoen joutuu hörppimään nuo litkut alas treenin jälkeen. Uusimpana ostoksena 2kg Selfin 100% microwhey, makuna vanilja. Mahtava koostumus (lisäilen maltoa tai mussutan banaania lisäksi), mutta yököttävä maku, kun pari törpöllistä on tuota latkinut. Olisi pitänyt varmaan ottaa suklaa.
Turhauttavaa! Olisiko teillä ihanat lukijat heittää vielä ehdotuksia? Mansikka ja banaani makuina ehdottomasti pannassa.

No, tarpeita proteiiniplättyihin on ainakin hamaan tulevaisuuteen saakka, kun muuhun eivät taida nämä pulverit kelvata!

Haaveissa löytää hyvä proteiinijauhe!!

"Naiset! Ajatella nyt kanelia kun tuntematon kutsuu!"

Kun hommat alkavat mättää ja epäluulo iskee, pitäisi pysähtyä ja tarkastella kriittisesti, mikä hiertää. Kenties liian syvälle persvakoon vedetyt alushousut, liian kova työtahti, hoitamattomat asiat tai väsymys? On tärkeää eritellä se tekijä, mikä saa fiiliksen maahan. Pari suurta stressinaiheuttajaa on nyt käsitelty pois päiväjärjestyksestä ja kas vain, kun elo on ollut taas ihanan kevyttä ja valoisaa ja aurinko paistaa ja linnut sirkuttavat ja metsäneläimet juoksevat käsi kädessä laulaen ympärillä!
Kyllä se vaan vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, jos mielentila ei ole kohdallaan ja ei ole mikään ihme, että se pääsee laskemaan, kun kiireessä yrität hoitaa kaiken ja unohdat puolet asioista ja sitten ne tekemättömät hommat vaivaavat ja kalvavat koko ajan.

 Mutta tämä treenipuoli! Vaikka se onkin aiheuttanut kiireessä harmaita hiuksia, niin toisenlaista elämää en kyllä haluaisi. Ruoka maistuu, urheilu maistuu. Homma on mielekästä ja tiedän kyllä, että kehitystä tulee, vaikka epävarmuus vähän kutittelee etureittä persposkea. Kropan pitää vain uskaltaa antaa levätä, jos tuloksia mielii saada!

Voin suositella bloggaamista: hirmuisen hyvä kanava marista! Voisihan tietysti kirjoittaa tänne vain hulppeasta ja hattaraisen helposta elämästä. Elämän sietämätön keveys - ah!!  Miten tuli niin mahtavia tuulihattuja, joista en edes himoinnut yhtäkään ja miten mulla on täällä aina tuoreita leikkokukkia kristallivaasissa ja miten treenit meni taas niin mahtavasti ja parsakaalit on ihanimpia kasviksia niinku 4eva!
No juu ei. Kun ei se elämä ole yksinomaan pelkkää kimallusta ja huvia! Välillä syttyy vähän tulipaloja ja kananmunat tippuvat lattialle joka toinen päivä ja jauhelihaan menee liikaa suolaa ja koira ripuloi lattialle ja koira oksentaa sohvalle ja salilla lyö varpaansa punttiin ja kotona tulee pieni raivokohtaus, kun ei osaa sijoittaa jalkojaan kenkiin tai sukkiin tai edes oikeaan housunlahkeeseen. Sitä se on tämä elämä! Mutta siksi varmaan niin hauskaa, kun se on niin kovin vaihtelevaa!

Aina päällä tyylikkäintä muotii. Nimimerkillä: Lähiö-Ritu

Oli miten oli, treenimotivaatio on kova ja fiilis perushyväkiva ja mukavan mahtavan supersankarimainen! Öö? Sopiva paine kutkuttaa, mutta hoitamattomat asiat eivät enää varjosta mieltä. Se on hyvä juttu! Ensi viikkoa odotan innolla. Olisi jo aamu, niin pääsisi lenkille ja puurolle! Aamulenkit maistuu taas kummasti, kun valoa on enemmän kuin pitkiin aikoihin!

Ensin tätä...

Sitten tätä! Ei kai sillä välineellä niin väliä, kunhan saa sekoiteltua!

Perjantaina sain  mukavaa lenkkiseuraa toisesta bikinikilpailijasta ja reilun tunnin verran laitettiin lenkkaria toisen eteen Jyväsjärvellä. Oli kiva päästä jorisemaan fitness-juttuja, kuulla kokemuksia kertaalleen kilpailleelta ja no, tietenkin, tilittää omia tuntemuksiaan ja puhua herkullisisista parsakaaleista! Kyllä se vertaistuki vain on mukavaa. Ja uudet kaverit tämän lajin huippupuoli! Ei tunne itseään enää ihan päättömäksi kanaksi, kun ei osaa päättää kisabikinien väriä ja miettii muita yhtä suuriä ja tärkeitä asioita. First world probs!! Ei sillä, että lenkkiseuralaiseni olisi ollut kanamainen! :D

Torstaina olin Vesa Muhosen kuvattavana Studio Taikalaatikossa. Raahattiin aamulla levypainoa autoon ja hurautettiin kuvauspuuhaan. Oli aika luksusta, kun oli meikkaaja ja kaikki! Mahtavaa.
Harmi vain, että olen varsinainen nirppanokka, mitä stailaukseen tulee. Yksinkertaisesti vieroksun toisten tekemää meikkiä, kun olen vuosikaudet meikannut samalla tavalla.  (Hevostalli.netin rouvat olisivat varmaan olleet iloisia, jos siittiökulmakarvani olisivat viimein saaneet ammattimaisen kosketuksen.) Ja vaikka meikkaaja miten yritti, en vaan osannut olla. Ei muuta kuin naama saippualla puhtaaksi ja suti omaan käteen.

Nyt kiemurtelette siellä myötähäpeästä. Anteeksi! Tottakai se hävetti minuakin! Varsinainen diiva saapui taloon. Mutta onneksi meikkaaja oli enemmän kuin ymmärtäväinen ja valokuvaajakin vain kannusti tekemään sellaisen meikin, jossa viihdyn. Kiitos siitä! (muistakaa ensi kerralla myös samppanja ja kaviaari sekä 28 asteinen kuvauslämpötila + tuoretta papaijaa suoraan Afrikasta hopeavadilla, muuten en tuu)
Muutama tunti siinä meni aikaa hukkaan, mutta onneksi ei ollut kiire. Tämä ainakin vahvisti sen, että kisameikin tulen tekemään itse! Ei tarvitse sitten hyperventiloida proteiinijauhepussiin ja itkeä ProTaneja hotellihuoneen lattialle.

Rouhea pinta pyllistellä eiku mavetella!

Niin, kisat. Kääääk! Tiimiläisiä kapuaa kourallinen lavalle Fitness Classicissa ja tiimikaverini kanssa menemme toki paikan päälle kannustamaan ja keräämään motivaatiota ja intoa omia lavadebytointejammekin ajatellen. Siitä onkin sitten mukava aloittaa oma kisadieettirupeama. Huhtikuussa se siis alkaa. Aikaa pari kuukautta sinne ja kyllä alkaa jo vähän pupu hiippailla pöksyyn. Välidieetti meni todella kivuttomasti ja toivon, että ainakin alku lähtee yhtä hyvin liikkeelle. Olen muutenkin ollut todella tyytyväinen, miten hyvin olen pysynyt ruokavaliossa ruodussa. Ei ole lipsumisia juurikaan ollut, eikä kertaakaan mitään luvattomia övereitä. Paitsi eilen... Meillä oli sukutapaaminen Helsingissä, ravintola Saagassa. Koko porukalle oli tilattu kolmen padan fondue-menu. Oli uuniperunaa, poroa, hirveä, juustoa, rieskaa, marinoituja sipuleita, kossukarpaloita, kanelikermaa... Ihan vaikka ja vallan mitä. Fondaaminen on kuitenkin hyvin sosiaalinen ruokailutapa, ei niinkään perustyypillinen ravintolamättö, että niin isoa annosta napaan kuin vain saa ja ähkyssä kotiin. Ei tullut ähkyä ja uhkailut jättää iltapalarahkat väliin jäivät vain uhkailuiksi, kun kipitin kiltisti Alepaan hakemaan vielä rahkapurnukkaa. Ei jaksanut jatkaa iltaa, hotelli ja sänky kiinnostivat siinä vaiheessa enemmän, vaikka hauska olikin sukulaisia tavata!

Kupit tyhjeni. Makkarat jäi.

Anelin facebookissa armoa, että en saisi kamalaa kurinpalautusta valmentajalta tästä lauantaisestä rötväyksestä. Pientä ärräpäätä sieltä kyllä tuli ja uhkausta, että ei ole enää mukavuutta luvassa, jos kisadieetillä tulee päivityksiä, joissa heilutaan valkoviinilasi kädessä vetämässä juustofondueta. Iiik! Mutta olen hyvillä mielin. Ihanaa, että on tarpeeksi tiukka valmentaja. Ja motivaatio lähteä kisadieetille on kyllä kova. Sitten todellakin tehdään presiis kuten Heidi sanoo! Ei ole ollut ongelma tähänkään asti!
Ja jos meinaa lipsahtaa, on täällä kotona sellainen tsemppariruokapoliisitreeninatsi, joka varmaan laittaa minut tekemään 10 yleisliikettä pelkästään korvapuustien ajattelusta... Hyvissä käsissä ollaan!

En elä kuten opetan.

Perusnaisellista ää-ää-mustaeioomihinkäänjapyllyonkutistunutjajenkkiksetovatkasvaneet-kriisistä on nyt palattu jonnekin järjelliselle tasolle. Tai en tiedä siitä. Mielenterveys oli tänään nimittäin aikamoisella koetuksella, kun koulussa kokeiltiin naurujoogaa. Täytyy sanoa, että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Olen ehkä "hieman" tylsämielinen, mutta tähän pallinaamaan ei kyllä lainkaan uponnut naurun väkisin puskeminen, käsien taputtelu ja väkinäiset hekotukset. Olivat kiusallisimpia hetkiä... hetkeen. HIHHIHHII HAHHAHHAA HOHHOHHOOOOO!!!

                                                            Anteeksi Raisa-Tiina.

Päällimmäisenä fiiliksenä oli tunne siitä, että joukko aikuisia ihmisiä esittää ryhmässä vajaaälyisiä.
Kenties tuo on joidenkin mielestä hyvin vapauttavaa. Itselläni alkoi otsasuoni sykkiä aika raivokkaasti. Heittäytymispulmia? Liian vakava mieli? Kenties. Minä kun mieluummin vain murjotan ja paiskon painoja salilla. Ja otan peilikuvia uusista trikoista.

Näissä tamineissa pääsee varmasti juniorilipulla bussiin!

Koko viime viikon oli kurja olo. Väsytti, paleli. Olo oli alavireinen ja puhti poissa. Oli loistavia treenejä ja todella huonoja treenejä. Tuli ängettyä itsensä väkisin salille, vaikka olisi pitänyt jäädä kotiin. Ja käytyä core-tunnilla, joka otti pelkästään olkapäihin. Hmm.
Loppuviikosta ei enää uni pysynyt silmissä, vaan heräilin parin tunnin välein. Leposyke oli 88 ja lauantaina vointi varsin nuutunut. Hengittäminen oli työlästä ja pallea kramppasi. Vinttikin pimeni kertaalleen. Eikö kuulostakin oikein terveeltä?

Maanantaina olo olikin sitten todella flunssainen. Yllätys! Pari yötä on hikoiltu ja paleltu tuplapeiton alla ja aamuisin kurkku on ollut kipeänä. Treenit edelleen aika alavireisiä. Niin. Treenit. Enpä vaan jäänyt peiton alle ottamaan lepoa. Tänäänkin piti sitten pölvästinä lähteä jalkatreeni tekemään ja eihän siitä tullut kuin huonoa mieltä. Painot olivat pienet ja lihasta hapotti kohtuuttoman paljon. Oksennus kävi kurkussa ja ponnistuspäänsärystä tuli ystävä. Näin. Hienosti. Päällä olivat vielä uudet trikoot. Mukavan läpinäkyvät salin kirkkaissa valoissa. Eipähän jäänyt kenellekään epäselväksi, millaiset alushousut oli tänään jalassa!

Loitontajat kuntoon!!

Keho on ehkä viestittänyt hetken aikaa, että nyt tarvitaan lepoa ja täytyy myöntää, että lepääminen on ollut taas kortilla. Se on kehittymiseni isoin hidaste. Miten se sitten voi olla niin hemmetin hankalaa, vaikka tietää tasan tarkkaan, että ei lihas stressillä ja kiireellä ja väsyneenä pakotetuista treeneistä kasva? Mutta kun ei se valitettavasti kasva silläkään, että jäädään jokaisen pikku tuntemuksen takia sohvalle makaamaan ja selaamaan motivaatiokuvia.
Mielessä pyörivä tavoite ja huono omatunto ajavat sinne salille huhkimaan, vaikka nenä vuotaisi ja olo olisi suoraan sanottuna aivan paska kökkö.
Typerää. Typerää. Typerää.
Olen taas tämän saman perussynnin ja ongelman äärellä. On aika ottaa järeät keinot käyttöön ja oikeasti rullautua mattoon. Ei tästä muuten tule mitään.

Lupasin, että höllään aikatauluja, mutta miltä näyttää tilanteeni? Olen ammattikorkekoulussa, töissä myyjänä, personal trainerina ja hierojana. On koira ja parisuhde, olen fysioterapeuttiyhdistyksen opiskelijajäsen ja silläkin saralla pitäisi jotain tehdä. Kirjoitan tätä blogia. Ja ohessa treenaan sitten fitness-kisoihin. Ei tarvita kuin yksi pikku muutos, niin koko pakka menee sekaisin. Ja niinhän se meni, kun jouduin keskeyttämään harjoitteluni sisäilmaongelmien vuoksi. Ei se ole niin vakavaa - suunnitellun 3 vuoden sijaan valmistun 3,5 vuodessa. No harm done! Mutta monen asian uudelleen järjestelyä tämä vaati...

Ei vain malttaisi nyt levätä, kun kahden viikon päässä siintää Thaimaan matka! Siellä ei salille kuitenkaan ennätä samanlaiseen tahtiin, mitä täällä ja työ+kouluasiat olisi saatava kuntoon ennen sitä. Siellä olisi hyvä sauma höntsäillä. Voi kiltti kroppa ja pää, kestäkää sinne asti..!

Time to rest? Time to train? Time to EAT? Time to study?

Sunnuntaina oli  se kauhistusta aiheuttanut tankkauspäivä. Tuli lopulta aivan mainioon saumaan. Ja hyvin upposi pöperö alas. Makasin ja söin. Burp. Plättyjä ja vaniljajäätelöä ja nam nam nam. En tehnyt muuta kuin söin. Paino tuli vain kilon verran ylöspäin, mutta maha on ollut sekaisin vielä tänäänkin. Hiilihydraatteja oon kyllä himoinnut sunnuntain jälkeen aika paljon. Pussillinen leipää menisi varmaan ihan heittämällä ja tekisi koko ajan mieli syödä. Ehkä se on osittain myös sitä kipeyttä ja palelua, keho hakee energiaa parantumiseen ja lämmittämiseen? Tjaa'a. Mutta ruoka maistuisi. Todella, todella, todella paljon.

Mitäs muuta tänne kuuluu?
No tietenkin varsin klassista tunarointia.
Viikonloppuna lämmiteltiin uutta tupaa kaveriporukan kesken. Nykersin parin päivän ajan tarjottavaa liki 30 vieraalle. Kaikki sujui erinomaisesti. Krhm. Tuli oikein koreita tuulihattuja, jotka eivät lässähtäneet, mutta joista osa meni niin koviksi, että ne kävivät heittoaseiksi.

Ja aiheutin tulipalon.
Tai no melkein.
Tuikkasin innokkaana kokkina uuniin myös pannunalusen pellin mukana. Empiirinen tutkimus osoitti, että puinen pannunalunen ei kestä 250 asteista uunia. Koko koti oli täynnä paksua savua ja palohälytin soi. Uuni oli täynnä mustaa kytevää puuhahtuvaa.
Mutta ei mitään hätää, äkkiä vaan töhkät uunista lattialle, kaikki ikkunat auki ja imurilla savua pois ilmasta. Köh.
Meni vajaa tunti ja olin jo jatkanut piirakoiden paistelua, kun oveen pimpotettiin. Neljä palomiestähän sieltä tuli tiedustelemaan, onko kenties ruoka palanut pohjaan. Kävivät sitten tarkastamassa keittiön. Eivät olleet valitettavasti mitään pitkiä komeita letkumiehiä. Sääli. Olisin saattanut tarjota pari tuulihattua.

TADAA!

 

 

 

Mutta lopulta loppu hyvin, kaikki hyvin! Toivotaan, että tälle kehoprojektilleni käy yhtä hyvin!

Uusi koti, vanhat naiset.