IFBB Bikini fitness kotletti

Kaverini tituleerasi minua yksi päivä fitness-urheilijaksi. Se tuntui hullulta! Fitness-urheilija? Tarkalleen ottaen bikini fitness-urheilija. Urheilija? Minä?
Tsihhihhiii.
"Mitä? Etkös sä nyt siihen kisaan kuitenkin treenaa?"
"Etkö ole ylpeä sun lajista?"
"Etkö pidä sitä lajia urheiluna?"

Toki, urheilija voi olla myös amatööritasoinen harrastaja. Ei tarvitse hikoilla työkseen, jotta voisi itseään urheilijaksi nimittää. Silti itse miellän urheilijaksi henkilön, jolla on oikeasti meriittejä lajista. En ole vielä kolunnut yksiäkään kilpailuja, joten yhtä lailla voisin olla tällä hetkellä mäkihyppääjä tai triathlonisti kuin fitness-urheilija. Onko maratoonari, jos ei ole juossut vielä yhtään maratonia?

Olen todella tyytyväinen kisapäätöksestä ja ylpeä sekä innoissani lajista, kiitos kysymästä. Tätä tulee elettyä ja hengitettyä vahvasti. Ja kyllä tämä ihan työstä käy. Vaikka ihan hupipuuhaa onkin. Vaatii kuitenkin paljon omistautumista.
Tjaa. En tiedä, ehkä minulla on jokin identiteettiongelma. Tokihan elämä pyörii tällä hetkellä aika täysin lajin ympärillä ja määritelmä itsestä on alkanut muuttua. Olen edelleen sisko, ystävä, koiranomistaja, opiskelija ja työläinen, mutta myös jotain muuta. Ahkera treenaaja? Tavoitteellinen ihminen? Vai se urheilija? Hmm, enpä tiedä. Mutta tuntuu jotenkin erikoiselta olla bikini fitness-urheilija ennen kuin on käynyt siellä lavalla näyttämässä peräänsä muille. "Hei katsokaa! Mä oon urheillut monta vuotta. Moikka!!"
Muut nimittäkööt itseään miksi vain haluavat. Ei minua hermostuta, vaikka joku muu kilpailuihin ensimmäistä kertaa valmistautuva olisi kirjoittanut bloginsa alaotsikkoon kissankorkuisin timanttikirjaimin "bikini fitness athlete". Antaa palaa! Osoittaa hyvää itsevarmuutta sekä intoa ja ylpeyttä lajia kohtaan.

Minä taidan kuitenkin tituleerata itseäni, ainakin vielä toistaiseksi, ihan vaan punttipenaksi ja fitnesstörpöksi. Rauhaa, rakkautta ja parsaa kaikille!

Kuva: Jaakko Manninen

Blogin lukijoille on myös tarjota erityismukavuutta näin Joulun alla! Yhteistyökumppanini Aminopörssi tarjoaa kaikille fitnesstonttuiluni seurailijoille 10% alennuksen verkkokauppaan! Alennuksen saat aktivoitua koodilla jouluale. Sivuilta löytyy myös erikseen oma joulukauppa, mistä löytyy lahjavinkkejä. Ei kun vain tilailemaan!

Method Putkistoa ja poseerausta

Tunnustaudun rankan kuntosalitreenin ystäväksi. Mikä olisikaan parempaa kuin hieraista magnesiumia käsiin ja puhkua ja pullistella maksimipainojen äärellä! Tai potkia ja mukiloida treenikaveria (eli saada itse kuonoonsa ja sylkeä verta) haisevalla nyrkkeilysalilla!
Pilatekset, venyttelyt, joogat sun muut ovat olleet aina lajeja, jotka eivät maistu ja vuosien saatossa kehonhallinnan harjoituttaminen on jäänyt vähäiseksi. Ohjasin jossain vaiheessa viikottain syvävenyttelyä ja syväjumppaa. Silloin tuli keskityttyä hartaasti syviin lihaksiin, kehon kireyksiin ja oikeanlaiseen hengitystekniikkaan. Tasan tarkkaan vain niiden tuntien ajan. Kehonhuolto on ollut minulle aina kuin hammaslangan käyttö. Tiedän, että pitäisi, mutta ei sitten kuitenkaan tule tehtyä asialle mitään. Vaikka sitä kehonhallintaa tarvitaan lajissa kuin lajissa ja päivittäisissä askareissa. Vaan niin sitä on aina uskotellut itselleen, että kyllähän se puoli on aivan kunnossa, kun olen sentään ratsastanut, lumilautaillut, nyrkkeillyt, remponut kuntosalilla... Kyllähän ne siellä aktivoituvat, ei kai niitä nyt enää tarvitse erikseen harjoittaa.. Eihän?

Viime viikolla treenatessa aloin miettiä, miten paljon syvien lihasten hallinta vaikuttaa myös poseerausasennoissa ja syvien lihasten puutteellisesta aktivoinnistahan nostovyön tulo kuvioihinkin kielii: vatsa on päässyt paineistumaan, kun olen väärällä tavalla sitä aktivoinut raskaissa nostoissa. Kuitenkaan vyö ja sen tuoma teennäinen tuki eivät ole mielestäni mitään keinoja puuttua pulmaan ja korjata asia. Kireyksiäkin on löytynyt yllättävistä paikoista. Otin yhteyttä Jyväskylän Method Putkisto-ohjaajaan, Elina Pihlajamäkeen. Elina on liikuntatieteiden maisteri, Method Putkisto-ohjaaja ja Method Putkisto pilates-ohjaaja, jolla on kodikas studio ihan kotini välittömässä läheisyydessä. Sieltä löytyi heti ymmärrystä lajivaatimuksia ajatellen ja kannustusta tulla metodi-ryhmän tunnille.

Lehtijuttu oikeanlaisesta liikunnasta/KSML

Aamu starttasi klo 6.50. Vihreää teetä, karnitiinia ja monivitamiinia, pari valkuaista ja desi mehukeittoa mahaan, pipo päähän ja kohti Method Putkisto-studiota.

Studio keskellä kaupunkia: Yliopistonkatu 23 !

Tunti alkoi 7.45. Meitä oli pieni ryhmä. Hilauduin tottumuksesta takariviin, kuten aina silloin, kun olen keltanokkana jossain. Näin tietenkin sieluni silmin itseni räveltämässä ja sätkimässä matolla. Pallo jatkuvasti karkuteillä. Juomapullo kumossa... Kyllä, takarivi on turvallinen valinta ja sinne jäin!

Method Putkisto on siis Marja Putkiston kehittämä syvävenytys- ja kehonhallintatekniikka, jonka avulla voi kohentaa ryhtiä sekä vahvistaa ja hoitaa kehoa. Harjoitteissa opetellaan oman kehon tutkimista ja aktivointia. Tuntiin sisältyi syvävenytys- ja syväjumppaharjoitteita, joihin liittyi vahvasti oikeanlainen hengitystekniikka- ja rytmi sekä oman kehon tunnustelu. Liikkeisiin liittyi paljon rangan hallintaa pallon kanssa ja ilman, syvien lihasten aktivointia erilaisissa liikkeissä, sekä venyttäviä ja avaavia liikkeitä.
Taustalla soi vain vaimeasti musiikki, sali oli lämpötilaltaan juuri sopiva. Pystyin keskittymään täydellisesti omaan tekemiseeni. Pienillä asentomuutoksilla ja tietoisella lihasten aktivoinnilla sai uskomattomia tuntemuksia aikaan. Enkä edes lähde puimaan hengityksen merkitystä tässä asiassa. Sillä todella on merkitystä, missä vaiheessa ja miten hengittää, oli sitten kuntosalilla tai lattialla vaakatasossa. Oli miten oli - kaikki ennakkoasenteeni ja mielikuvani kehonhallinnan tylsyydestä karisivat saman tien. Ei siinä tylsistyä ehtinyt, kun jatkuvasti paikansi jotain uutta ja asentoa sai koko ajan kehittää ja muokata. Ja kun se syvien lihasten aktivointi ei ole vain sitä, että vedetään napaa kohti selkärankaa. Kyllä sai rentouttaa lihaksen sieltä ja aktivoida toisen täältä, muuttaa hengityksen kulkusuuntaa, venkslata ja puhista, että sai paketin toimimaan oikeassa järjestyksessä. Reilu tunti hujahti aivan siivillä!

Elinalla on ihanan rauhallinen, mutta energinen ja varma tyyli ohjata. Ohjausotteissa tuntuu ja kuuluu vankka ammattitaito - ei siis ihme, että hänet valittiin vuoden Method Putkisto-ohjaajaksi! Kun asento vinksotti hiemankaan tai hengitys rytmittyi väärällä tavalla, tuli korjaava ote. Tunnilla tuli koettua monta ahaa-elämystä, löydettyä (pelottavan) monta kireää kohtaa ja rentouduttua. Tunnin loppuvaiheilla päätä alkoi hieman särkeä ja olo muuttui etovaksi. Koitin juoda koko ajan runsaasti vettä, sillä arvelin, että punttijuntin elimistö saattaisikin mennä tällaisesta yllättävästä tietoisuudesta ja venytyksestä ja vanutuksesta ja hengittelystä shokkiin. Kyllä ne jumit lähtivät avautumaan ja katkeileva hengitys alkoi soljua loppua kohti eri tavalla.

Tunnin jälkeen vaihdettiin vielä muutama sananen ja sain hyviä vinkkejä harjoitteita ajatellen. Myös kotiläksyjä on luvassa! Kiitos, Elina! Otan Method Putkisto-harjoitteet todellakin osaksi treeniohjelmaani. Tämän kirjoittajan kehonhallinta on syksyn kisoissa aivan omaa luokkaansa! No, niin ainakin kovasti uhoan tässä vaiheessa. ;)

Putkisto-treeneistä säntäsin takaisin kotiin, tempaisin loput aamupalasta naamariin, katselin hetken aikaa videoita oikeaoppisista T-kävelyistä ja pyllistelyistä ja säntäsin valmentajani, Heidin, kanssa poseerausharjoituksiin.

Päivän ohjelmassa oli minulle sopivimman etuposeerauksen metsästys. Heidi oli tulostanut  Anna Virmajoen asentoja ja niitä kieli keskellä suuta matkiessa työntelin painoa puolelta toiselle. Jotenkin asennoissa oli koko ajan luonnoton könötys tai sitten näytin pitkästyneeltä, käyrältä, ylitaipuneelta, laiskalta, pönäkältä, pyjamabanaanilta.. Kunnes sitten viimeisillä treeniminuuteilla jossain napsahti, ja luonteva ja toimiva tapa poseerata löytyi! Jes! Nyt kun vielä saisin saman poseerauksen toistettua joka kerta ja lyötyä käden oikeaan kohtaan lanteelle. Ja kun vielä saisi kuvankin siitä könötyksestä. Ai että. Oltaisiin jo voiton puolella! Vielähän tuo puuha on jotenkin surkuhupaisan näköistä. Tulisi varmasti hyvin mainosta, jos kuvaisin sitä koikkelehtimista. Olisi naurunappulassa, riemurasiassa ja muualla varmaan ensitilassa kuvamateriaalia.Nahkaisilla korkokengillä liukastelu oikein imarteli lavaesiintymistäni...

Jos joku on asia on varma, niin työ ja rasva eivät ihan äkkiseltään lopu!

Karu totuus! Ei ihan mikään Anna tai muu siro neitonen. Ehta mave-pena!

 

Asian ytimessä: Bikineitä ja pakaraa!

Minulle on nälvitty, että tulen näkemään vielä lukuisia painajaisia siitä, että pakaroissa ei ole rasvan alla yhtään lihasta ja dieetin jälkeen kapuan lavalle laattamaisen lättäpyllyn kanssa (pahin pelko ja murhe numero 1). Olen myös nähnyt monta unta, jossa olen unohtanut kokonaan dieetata ja kömpinyt lavalle pehmeänä kuin pulla ja valkoisena, jopa hieman sinertävänä, kuin marinoimaton broileri. Kerran kisoissa piti myös esittää vapaaohjelma. En ollut valmistellut mitään, joten kokkasin bikinit päällä tuomaristolle, joka koostui kouluni opettajista. Sen tyyppistä. Jos näin 10kk ennen kilpailuja on jo tällaista, mitä se on viimeisinä kuukausina tai viikkoina?  Oivoi...

Pallosta mallia! Älä tule lättäkankku, tule pyöree kankku!

Viime yönä näin jälleen näitä karmivia fitness-painajaisia. Rankkaa!! Olen pyöritellyt kovasti mielessä bikinien väriä ja päälimmäisenä jäi mieleen se, että unessa minulla oli aivan järkyttävät, vihreät leopardikuvioiset bikinit, joissa oli kultaiset koristelut. Öh... Kiitos vain alitajunta, mutta taidan jättää tämän huippuidean käyttämättä kuitenkin. Värivaihtoehtoja, malleja, kuoseja... Kaikkea on niin paljon! Vaikea päättää, mikä on suosikki! Turkoosi on kaunis väri, näyttävä ja raikas. Kuitenkin turkoosia on varmaan yli puolella kilpailijoista. Keltainen sopii paremmin tummahiuksisille. Pinkki olisi upea, mutta tuntuu jotenkin tylsältä valinnalta. Tummansininen olisi klassinen ja tyylikäs, mutta onko se tarpeeksi näyttävä? Vihreä olisi näyttävä, raikas ja ei vielä niin käytetty. Hmm! Vaikea paikka! Limenvihreä on saanut toistaiseksi aika paljon kannatusta. Mitä mieltä sinä olet? Nyt äänestystä pystyyn! Hyväksyttävä vaihtoehto ei sitten ole mikään sinapinruskea!!
Se on ainakin selvä, että kimallusta tulee ja PALJON!

Kuvat: fitmessprodirect.com

Viime viikko loppui perjantaina jalkapäivään ja jatkui eilen jalkapäivällä. Monipuolista, eikö totta! Tärkeintä lihasryhmää, eli perää ei voi liikaa treenata! Ohjelmassa oli eilen kyykkyä, penkille nousua, askelkyykkyä ja jalannostoa, prässiä, pakarapotkua, reiden ojennusta... Ekstrana tein lantionnostoa, 3 x 10 95kg. Suosikkiliike ja huippupolte pakaraan ja takareisiin. Ugh! Tänään tuntuu siltä, että on tullut tehtyä. Tuolin ja kankun väliin olisi mukava laittaa esimerkiksi uimarengas. Auts! Kai kaikki uskoisivat, että hei kyllä mä oon vaan treenannut ja siis URHEILIJA enkä mikään peräpukamista kärsivä pulimamma!
Perjantaina kyykkäsin 80kg, mikä on näille mummopolville huipputulos. Eivätkä edes ärtyneet erityisesti. Ensi kerralla laitetaan muuten lisää! Menen näyttämään salin testosteroniosastolle, mistä on tytöt tehty!! Lopputulos on luultavasti tämä:

Riina kirjoitti blogissaan lihaksen aktivoinnista ja tästä aiheesta tuli eilen keskusteltua ystäväni kanssa, joka pohti sitä, miksi toiset esimerkiksi prässäävät pienemmillä painoilla, vaikka näyttäisi ulkoisesti siltä, että edellytyksiä suurempiin treenikuormiin olisi. Treenissä on toki tärkeää saada lihakselle ylikuormitusta, mutta isoilla painoilla vääntäminen on täysin turhaa, jos on hakusessa mitä treenataan, miten ja miksi treenataan. Jos ei ole ymmärrystä siitä, mitkä lihakset liikkeessä kuormittuvat, eikä kykyä hahmottaa lihasryhmää, menee treenistä harakoille aika suuri osa. Tärkeintä on keskittyä lihaksen aktivoimiseen ja tuntumaan. Ja tähän keskittyminen on mahdottomuus, jos tekniikka falskaa.

Hyvä esimerkki usein väärin tehdystä liikkeestä on maastaveto. Erityisesti suorinjaloin maastaveto on vakiintunut monien pyöreämpää pakaraa ja muodokkaampaa takareittä havittelevien naisten treeniohjelmaan. Monesti tekniikassa mättää se, että lapatuki on puutteellinen ja tanko roikkuu käsien ja selän varassa ilmassa. Syviä lihaksia ei aktivoida ja vatsa pullistuu ulos. Tanko lasketaan tässä asennossa alas, selällä riuhdotaan kuorma ylös, selkä pyöristyy liikkeen lopussa ja pakara on koko liikkeen ajan passiivinen. Monet kommentoivatkin liikkeen tuntuvan ainoastaan selässä, koska heillä ei ole kykyä aktivoida pakaraa.

SJMV
pääsuorittajat: iso pakaralihas, hamstringit
avustaja: selän ojentajat




Suoritusohje:
Ota kapeahko haara-asento, polvissa pieni jousto.
Vedä lapaluita kevyesti yhteen ja hartioita taakse. Ajattele, että alaselässä on pieni notkoasento ja työnnä takapuolta pitkälle taakse, jolloin paino siirtyy kantapäille.
Tanko liukuu hitaasti reittä pitkin polven alapuolelle. Pidä selkä suorana.
Vedä tanko rauhallisesti ylös ojentamalla lantiota. Purista pakaroita ylhäällä yhteen ja laske hitaasti 1,2,3.

SJMV

Nyt eväiden valmistamista, kirpputorille pari säkillistä tavaraa ja treenaamaan rintaa ja hauista!
Pumpatkaa sitä pakaraa!!

Pulimummo vai fitness-atleetti?

"Taidanpa ottaa kahvin sijasta kalj.." Vettä.

Hiljaiseloa torstaista saakka - pöyristyttävää! Suu on kyllä käynyt tasaisen tappavaan tahtiin ja kovasti olisi ollut taas avautumista ja ihmettelyä ja tunarointia tänne tarinoitavaksi. Pahoin pelkään, että myös tästä tulee pitkä ja sekava sepustus, jossa käsittelen elämääni aina lapsuuden sammakkotraumoista nykyhetken Pepsi-Max addiktioon.

Nälkäinen fitness-eskimo vyörymässä parsakaalikaupoille.

Viime viikolla tein kaikki salitreenit putkeen ja pidin viikonlopun täydellistä treenilepoa. Perjantaina oli pikkujoulut, joissa pääsi katsomaan teatterimusikaalia. Hngghh...Pääsi. Vai joutui?
Itse nautin kovasti teatterista, mutta musikaalit... Ne ovat aina aiheuttaneet jonkinasteista myötähäpeää. Ei ehkä ole järin häävi lähtötilanne, jos kuiskaa vierssä istuvalle kavaljeerilleen ennen näytöstä: "Mua aina hävettää kun joku laulaa"  Toisaalta, kesällä tuumasin myös kalastuksesta: "Pahinta ois jos tulis kala." Ehkä minun mielipidettäni ei edes kannata kysyä. Harmi vaan, että kerron sen aina silti. Pulmallista!
Yritin ajatella positiivisesti - luonnollinen kasvoklinikka! Pientä nykimistä oli havaittavissa. Kanssakatsojat nyökyttelivät hyväksyvästi - siinä on eläytymiskykyinen yksilö!
Kun iloiset satuhahmojen rallattelut ja tanssahtelut jatkuivat toista tuntia, alkoi otsasuoni pikkuhiljaa tykytellä siihen malliin, että olisi tehnyt mieli nousta, vetää nuttura auki ja mennä rempomaan maastavetomaksimeita metallimusiikin tahtiin. ÄÄRRRÄÄRRRÄYH! Medeiaa soimaan ja levypainojen paiskomista lattiaan!
Kuitenkin päätin käyttäytyä kuin hieno nainen (vai kuin aikuinen??) ristin toisen jalkani toisen jalan päälle, pyyhkäisin mekkoni suoraksi ja jatkoin näytöksen katselua kestohymy huulillani. Edustusrouva-ainesta! No doubt!!

Tänään tuli paketti Aminopörssistä! Jee, kiitoksia! Toimitus oli uskomattoman ripeää. Parissa päivässä olivat jo tuotteet postissa. Vastaanottajasta ei voi sanoa samaa. Kovin ripeästi eivät nimittäin tuotteet löytäneet kotiin. Monesti tulee sännättyä viime tingassa niitä paketteja hakemaan. Anteeksi Postin tädit! Nyt on karnitiinia, on aminoa, on vihreää teetä ja ja tribulusta! Pillerinpyörittely alkoi välittömästi.

www.aminoporssi.fi

Millainen suhde teillä on lisäravinteisiin? Utelias, negativinen? Suurkuluttaja?

Viikonloppuna pääsi tosiaan rentoutumaan mökillä. Ensimmäistä kertaa olin reissussa tarkan ruokavalion ja eväspurnukoiden kanssa. Lauantaiaamuna kömmin puntarille ja valmentajalta tuli ohjeistus jättää hiilihydraatit pois muilta aterioilta paitsi aamupalalta. Himputti. Pakkailun lomassa kananmunien keittelyä ja matkalla kyläpaikkaan piipahdus kauppaan täydentämään vihannesosastoa. Automatkalla katabolia taltutettiin herkkueväillä. Hieman kaalia ja valkuaisia ja mmmmm.... Kuljettaja ei edes vihertänyt! Työkaverit olivat samaisesta annoksesta toista mieltä. "Miks täällä haisee viemäri!! Siis mitä sä syöt??"

Olen täydellinen fitness-keltanokka ja saatan saada täysityrmäyksen ja aikaan sen, että joku tyrskäyttää palautusjuomat nenästään näppäimistölle, mutta: mielestäni ruokavalion noudattamisessa on muistettava maalaisjärki ja se, että elämässä on muutakin kuin se ruokavaliopaperi, grammat ja tarkat säännöt. Eikä se lopputulos ole kiinni yksittäisestä kerrasta tai yhden ruoka-aineen unohtumisesta tai korvaamisesta. Kyllä, aion noudattaa ruokavaliota niin tarkasti kuin suinkin ja kisadieetillä 100%. Kuitenkin tuntuu siltä, että tämä asia jos joku on sellainen, jonka takia moni on vetänyt parsakaalit liian pitkälle nenään ja bikinihousut turhan kireälle pyllyvakoon. Persettä kiristää itselläni hyvän jalkatreenin jälkeen ihan tarpeeksi, niin itse en  jaksa vouhottaa. Tai jaksan, mutta pyrin tekemään sitä mahdollisimman vähän.

Teininä syömishäiriötyyppistä ongelmatiikkaa oli itselläkin ja kyllä tietynlainen oireilu/ajattelu on aikuisiälläkin ollut riesana. Siis iik. Yksi sairas lajinharrastaja lisää! No hei, ajattelin sanoa heti, että kukaan ei sitten saa hepulia ja liity fitnessvastaisiin mielenosoituksiin kun kisojen jälkeen olen pullahtanut. Tai järsin laastia. Ai miksi laastia? No muuten vaan. Jos oma kuuppa ei kestä, on ympärillä onneksi edes muutama täysin normaalijärjissään oleva ihminen, jolla on kaikki lepakot tapulissa. Ainakin paperilla.

Ruokailut ovat aiheuttaneet paljon harmaita hiuksia, morkkiksia, liiallista syömistä, liian vähäistä syömistä. Stressin ja tunteiden kanavointia, väsymyksen taltuttamista.. You name it. Kuitenkin hallinta ruokailujen suhteen on ollut omissa hyppysissä jo pitkään, samoin kuin järki, armollisuus ja kohtuus. Vuosien varrella on koettu ja opiskeltu, miten ihmisen tulee syödä. Ja se ei todellakaan ole 100g kurkkua, lasi vettä ja näkkileipä. Ehkä herkkupäivinä omena. Juu ei.

Projektin myötä olen huomannut sekä negatiivisia, että positiivisia vaikutuksia omassa ajattelussa ja ylipäätään olossa. Positiivinen vaikutus on se, että mieleni ei tee makeaa, ei ole erityisiä mielitekoja muutenkaan. Verensokeri pysyy tasaisena, syön hyvin, en ole kovin nälkäinen enkä väsynyt. Ei tule sellaista hirveää syön koko jääkaapin, varaston ja naapurit ja niiden lemmikkimarsut-oloja. Eikä ruokaa tarvitse miettiä. Siitä on tullut enemmänkin tavoitetta tukevaa polttoainetta, kuin keino nauttia ja rentoutua. Sen kun vain ottaa purnukan ja syö. Joka päivä melkein samaa ruokaa, niin kyllä on helppoa! Menet vain lapun mukaan ja pistät leipäluukusta alas mitä käsketään ja milloin käsketään. Monen mielestä ehkä painajaismaista, minusta helppoa ja kätevää kiireisen arjen keskellä!
Negatiivisena puolena olen huomannut, että minun on todella vaikea höllätä, muuttaa suunnitelmia tai rentoutua. Pelottaa syödä ohi ruokavalion tai pitää herkkupäiviä. Pelottaa, että menettää sen hyvän otteen ja kurin, mikä on syyskuusta lähtien ollut. Tulisikohan karkista taas tapa ja addiktio? En uskalla ottaa riskiä ja maistaa! Onneksi en tykkää suklaasta, niin uskallan syödä sitä jouluna. HA!

Karkit pois niin kuin jo ois!! Karkit nakertavat kansan moraalia!

Palatakseni siihen, että olin viikonloppuna kyläilemässä, taisin lopulta ottaa ruokavaliostani enemmän stressiä kuin isäntäväki. Apua, apua, aaapuuua! Miten suhtaudutaan siihen, että vieras kaivaa omaa evästä pöytään? Jos ajatellaan, että siinä on kyllä nipottava ja häiriintynyt votakka. (no sehän on totuus, mutta yritän esittää jotain muuta) Turhaan stressattu! Tomera käsky kävi, että jatkossa pitää vain kertoa heille, mitä minä syön ja en syö ja varmasti saan sitä, mikä käy. Projekti sai täyden tuen ja kannatuksen. Harmi vaan kun on sen sorttinen tapaus, että avun vastaanottaminen ja pyytäminen on hankalaa, niin voi vain kuvitella, miten oli hankalaa kakistaa ulos, että hei selvä, onpa hieno juttu, voisin ottaa kanani ilman mausteita! "Ei sillä niin väliä... No eiii oo pakko... Nooooo...."

Palvelu pelaa! "Millaista puuroa sen pitää olla?"

Päätin kuitenkin, että höllään edes jossain asiassa ja niin vain lauantaina uittelin sisäfilepalasia kiehuvassa öljyssä, kun fondue-padat kannettiin pöytään. Mutta ha - ei hiilihydraatteja! Vaakakin näytti seuraavana päivänä 400g vähemmän. Ja öljyhän on kasviöljyä! Siis terveellistä, eikö vain??
Kahvipöydässä istuminen oli hieman kiusallista. En perusta kahvista ja kehon lämpötila oli korkealla muutenkin, joten teekään ei maistunut. Siinä sitä sitten särpittiin ah-niin-makoisaa kraanavettä ja jätettiin kahvileivät koskemattomina vateihin. Punotti poskia. Mmmm, oikein maistuvaa vettä! Sopiva tarjoilulämpötila! Ihanko teillä tulee tällaista omasta kraanasta? Ajatella.

Possujuna.

Meikitön mökkihyypiö. Lavalook?

IFBB-team Fullmetal

Kun tein kisapäätöksen, tutkin paljon eri valmentajien referenssejä, kyselin ja lueskelin kokemuksia ja seurailin teamin kilpailijoiden kuntoa. Mietin paperin ja kynän kanssa, mitä valmentajalta tarvitsen ja haen. Lopulta valmentajakseni valikoitui palokkalainen Heidi Edelmann. Heidillä on pitkä urheilutausta hiihdon, kenttälajien, maraton-juoksun ja ratsastuksen parissa. Fitness-lajeissa hän on kilpaillut menestyksekkäästi viimeiset neljä vuotta.
Sijoitukset:
- body fitness masters SM 5
- bikini fitness SM 6
- athletic fitness SM 2 
- body fitness SM 3

Heidi - Body fitness 3.sija

Otin Heidiin ensin yhteyttä sähköpostilla, jossa kerroin haluni kilpailla ja näytin kuvia kunnostani. Sovimme tapaamisen, jossa käytiin tavoitetta ja kuntoa läpi. Se oli oikein hyvä reality check. Siltä istumalta löytyivät ne kunnon vahvuudet ja heikkoudet ja käytiin läpi myös se, että tatuoinnit eivät kilpailussa ole eduksi ja olen tästä tietoinen. Minulle realiteetit olivat hyvin selvillä, samoin tavoite - saavuttaa niin hyvä fysiikka kuin suinkin ja nousta lavalle. Lyötiin Heidin kanssa kättä päälle ja sovittiin seuraavalle viikolle uudet tapaamiset, jossa sain ruokavalion sekä treeniohjelmat.

Heidi on valmentajana sellainen, minkä tarvitsenkin. Teamimme on pieni ja koen saavani hyvin yksilöllistä apua ja ohjausta. On koko ajan olo, että valmentaja on läsnä ja tukee. Tällä hetkellä päivitän painoani kolme kertaa viikossa. Heidi vastaa saman tien viestiini ja tekee ruokavalioon tarvittavia muutoksia tai tsemppaa jatkamaan samaan malliin. Ensimmäistä kertaa minulla on todella luottavainen olo. Ei tarvitse miettiä ruoka-asioita, ei tarvitse miettiä treeniasioita. Sen kun vain teen ohjeen mukaan ja tuloksia tulee. Ja jos ei tule, niitä laitetaan tulemaan, siitä pitää huolen säännöllinen seuranta. En muista milloin olisin miettinyt ruokaa näin vähän, mitä valmennuksen aloitettua!
Heidi on tarkka ja kannustava ja hänellä on hyvä, rauhoittava ote. Jos jokin asia ei toimi, ei asiaa jäädä vatvomaan, vaan tehdään muutoksia. Kaiken kaikkiaan projekti oli helppo startata hänen kanssaan. Tekemisessä on hyvä varmuus ja hyvä fiilis! Tällä jatketaan!

Tässä vielä hieman esittelyä tiimikaimastani, Evestä. Eve on 18-vuotias ja debytoi keväällä Fitness Classic 2014 bikini fitness-junioreissa. Asennetta, rautaista motivaatiota ja kypsyyttä treenejä kohtaan riittää. Tästä tytöstä motivaatiota muillekin saman ikäisille ja meille vanhemmillekin!

"Olen harrastanut koko ikäni jonkinlaista urheilua -baletista pikajuoksuun. Päälajit ovat olleet jalkapallo, tanssi ja yleisurheilu. Mulla on aina ollu kaks harrastusta samaan aikaa, ja treenikertoja viikkoon on kertyny 6-12. Se ei ole ollut mikään ongelma, koska treenaaminen merkitsee mulle kaikkea! Se on sama-asia  kuin syöminen tai nukkuminen. Itsestäänselvyys. 
13-vuotiaana aloin käymään salilla, jalkapallon ohessa. Oon jo kauan haaveillut kisaamisesta, mutta se varmistui vasta noin vuosi sitten, kun loukkaannuin pahasti jalkapallopelissä. Silloin sain kuulla, että leikkauspöydälle joudun mun nilkan kanssa ja diagnoosi oli että ei tiedetä, tuleeko nilkasta normaalia enää. Oon aina ollut kilpailuhenkinen. Silloin päätin, että pakko kisata jossain muussa jos jalkapalloa ei pysty enää pelaamaan. 

2 kuukautta linkkasin kepeillä salille ja se oli mulle tosi rankkaa aikaa. Nyt  puolen vuoden jälkeen alan olla palautunut tuosta leikkauksesta henkisesti ja fyysisesti. Urheilu on ollut se juttu joka on pelastanu mut, ja jonka takia näinki nopeesi kuntouduin ja pääsin taas jaloilleni. Rankkaa oli kuulla että tyttö joka aina on elänyt urheilulle, ei välttämättä enää pystyisikään kilpailemaan missään. No kuitenkin toisin kävi, ja pelasin viime kesän jalkapalloa. Nyt olen dieetin ajan pikku breikillä jalkapallosta. Tarkootuksena olisi sitäkin jatkaa vielä keväällä kisojen jälkeen. Saa nähdä. Kisaamaan haluan juuri siksi että olen tosi kilpailuhenkinen ja rakastan kaikkea urheiluun liittyvää. Se tulee luonnostaan, eikä oo mulle mitään pakkopullaa. Tässä lajissa saa yhdistää ulkonäön ja urheilun ja se on aina kiinnostanu mua.

Yhteistyö Heidin kanssa alkoi viime maaliskuussa. Heidin ansiosta olen nyt tässä kunnossa. Olin aiemmin kokeillut ruokavalioita, jotka eivät tuottaneet tulosta. Heti kun aloin noudattamaan Heidin tekemää ruokavaliota ja treeniohjelmaa alkoi tulosta tulla todella nopeasti! Heidi on kannustava mutta vaativa valmentaja jonka ansiosta olen nyt tässä!"

"Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt."

No niin, ei kun vaan ehdan fitnesslaiffin pariin taas kaikenlaisten avautumisten jälkeen! Täällä on kuulkaa paiskittu hommia niin, että puntit tutisevat (heh heh) ja syöty. Paljon munia. Vielä ei tule edes korvista ulos. Mutta hitto vie, onko pakko hankkia parvekkeelle oma kana? Saisivat pakata munat johonkin 50-packiin. Aina tuntuvat olevan loppu kaapista. Mokomat!

Niin kauas niitä munia keitettiinkään?

Gourmetpäivällistä hiilihydraatit minimissa. Maiskis...

Oisin kuvannut pakaraa, mutta peili oli liian korkeella. Shoulders will do!

Hieman huiputin, että tulee pelkkää pinkkiä fitnesshuumaa. Koska ennen kaikkea on ihana kirjoitella kaikenlaista liirumlaarumia, aion tänäänkin kirjoittaa liirumlaarumia. Ja yllätys yllätys, itsestäni! Ensin kuitenkin yritän olla uskottava fitness-ihminen. Siksi laitoin pari ruokakuvaa ja nyt kirjoitan sanasen treenistäni. Tänään oli viikon neljäs treeni. Olkapäät ja ojentajat. Salilla ensimmäisenä kello 8.00. Mahtava tuntuma ja hyvät treenipainot! Sellainen pumppi, että suonikin vilahti! Tai joku rakenne... Ehkä se oli lihaksessa viihtyvä loinen? Noin. Nyt on treeniasia taputeltu. Seuraaaaaava!!

Halusin tarttua vielä kertaalleen tähän uupumus ja ylikunto-asiaan. Olen saanut kiitettävän määrän kommentteja ja kokemuksia. Huomasin, että meitä ylisuorittajia ja uupujia riittää. Osa on kokenut jo saman, osalla tilanne on juuri päällä, osa on vasta ajautumassa siihen suohon ja tajuamassa, mitä tapahtuu.

Itsekuristaja-tekstin kommenteissa oli kysytty, miten itse selvisin ylikunnosta ja uupumisesta ja pääsin palaamaan takaisin treeniarkeen. "Mitä jos en osaakaan enää mitään? Joudunko aloittamaan kolmen vuoden työn alusta? Mitä jos olen ihan rapakunnossa, enkä jaksa?" Ihan samoja asioita pyörittelin mielessä itsekin.

Ylirasittuminen ei tule hetkessä. Ainakaan vakava sellainen. Ja näin oli omallakin kohdalla. Taustalla oli jo vuosien höntyily työ-ja koulurintamalla, kriisit henkilökohtaisessa elämässä sekä aktiivinen liikunta. Jossain vaiheessa keho ja mieli vain sanoivat sopimuksen irti. Oireita oli jo kauan. Pystyn havainnoimaan niitä reilusti yli vuoden taaksepäin, ennen kuin tuli viimeinen pisara, joka teki kamelista työkyvyttömän.

Toipumisprosessi ei ollut mikään helppo, aurinkoinen, kevyt ja mukava pikku homma, joka soljui kätevästi siinä muun elämän ohessa. Kuitenkin tarkimmillaan se kesti marraskuusta 2012 kevääseen 2013. Ainoa ohjeistus, jonka sain oli lepo. Minua ei tällöin ohjattu minkään mielekkään, elvyttävän toiminnan pariin, käskettiin vain levätä. Toimeliaalle ihmiselle ajatus X-asennosta sohvalla ei tuonut järin suurta lohtua. Keksin silloin värityskirjat, piparitalojen koristelut ja muut aivottomat näpertelyt, joilla sain aikaa kulumaan ja tekemisvimmaa taltutettua.

Nikottelun jälkeen varasin ajan myös psykologille, koska minulla oli hyvin vaikeita rentoutumis- ja univaikeuksia. En siis kavunnut divaanisohvalle tilittämään elämäni yksityiskohtia ja sudenkuoppia, vaan menin harjoittelemaan rentoutumista. Kun ensimmäisen kerran laitoin silmäni kiinni vastaanotolla, silmissäni pomppivat Muumipeikko-uimarenkaat. Kolme punaista rengasta siistissä symmetrisessä rytmissä. Kyllä. Luit aivan oikein. Ja kyllä, pidän kovasti Muumeista. Kesti 1,5h, että saavutin edes jollain tasolla rentoutuneen tilan. 
Sain harjoitteita kotiin ja minua opastettiin kuuntelemaan rentouttavia ääniä. Esimerkiksi valaita tai delfiinien kujerrusta. Vaikka eläinrakas olenkin, alkoi aina nopeasti jurppia se säksättäminen ja rentoudesta ei ollut tietoakaan.  Eläimet sentään toimivat ok, mutta sellaiset S-kirjainta Scullymaisen sensuellisti shuhishuttavat ukkelit pulisemassa siitä, miten tunnet kehosi painon ja karvaiset varpaasi, eivät kyllä nousseet omaan suosioon. Teki mieli heittää soitinta levypainolla. Harmi vaan, että ulottuvilla ei ollut kuin Disneyn värityskirjoja ja piparitalon katto-osa...

No levätään saatana sitten!!! Kävin kävelylenkeillä. Venyttelin. Näpersin niitä aivotoimintaa jossain määrin käynnissä pitäviä pikkuaskareita ja haaveilin treenaamisesta. Päivät vierivät ja lopulta rentoutuminenkin alkoi helpottua. Unet alkoivat muuttua täysin sekavista hieman vähemmän sekaviin. (Eli ääntelevät kuviot vaihtuivat makkaraa paistaviin ja räjähteleviin panttereihin)
Leposyke tuli alas, yleisvointi alkoi kohentua ja ruokahalu kasvaa. Treenien aloittelu tuli ajankohtaiseksi. Nauratti taas!
Odotin ensimmäistä treenikertaa kädet hioten ja niin innoissani, että hyvä kun unta sain! Voi sitä energialatausta ja huippufiilistä! No se huippufiilis jumahti siihen, kun nappasin levytangon käsiini ja havaitsin samaisella sekunnilla, että valkuaiset halusivat lähteä kapuamaan paluusuuntaan. Hapotti, henki ei kulkenut, painot tuntuivat painavan tuplasti. Tältäkö tuntuu niistä, jotka inhoavat liikuntaa tai ovat vasta aloittaneet? Hei hyi ! Treeni-into oli teurastettu 20 minuutissa. Huijasin. Kyllä se oli jo 10 minuutissa selvä juttu, että hyvältähän se puuha ei missään nimessä tuntunut.

Ruholta mallia lepäämiseen.

Itse tein tyypillisen virheen ja yritin lähteä samasta pisteestä, mihin homma oli jäänyt, kun jouduin jättäytymään sohvannurkkaan kuolaamaan ja värittelemään värityskirjoja. Mieli oli jo levännyt ja valmis rutistamaan uusien haasteiden parissa. Vaan keho ei tuntunut terveeltä edelleenkään. Rytmihäiriöt olivat jo taakse jäänyttä elämää ja leposykkeet normalisoituneet. Treeni ei silti luistanut ollenkaan, lämpöily alkoi taas, pientä flunssaa pukkasi... Tilanne tuntui jatkuvan entisellään. Tällöin päätin palkata aiemminkin minua koutsanneen personal trainerin palvelukseen, jotta homma saataisiin takaisin raiteilleen, enkä a) tukehduttaisi itseäni hikiseen treenisukkaan b) jättäisi liikuntaa kokonaan sikseen ja ryhtyisi kokopäiväiseksi siideripissikseksi.

Hupaisinta on, että asiakkaita voin kyllä opastaa, torua ja sättiä levon laiminlyömisestä, suunnitella toimivat nousujohteiset ohjelmat ja korostaa reiluutta itseään kohtaan.Sormi ojossa oikein soosottelen, että ai ai, kyllä sinun Birgitta täytyy muistaa levätä, etkä voi odottaa, että niitä tuloksia syntyy tuosta vain!!
Mitenkäs sitten omalla kohdalla? Jännä juttu, kun se keskustelu itseni kanssa oli aivan jotain muuta, kuin teoriatietoon saati maalaisjärkeen nojaavaa painavaa asiaa. Siitä puuttui täysin ymmärrys, oman kehon kuuntelu ja järki. Nämä seikat olivat korvautuneet muunmuassa vertailulla, armottomuudella ja kiireellä.

Valmentajan kanssa saimme kuitenkin hommaan nopeasti tolkun. Viikko-ohjelma oli armollinen, nousujohteinen, peruskuntoa kohottava. Perusliikkumista,  helppoa ja mielekästä tekemistä. Ei kikkailua, vaan isoja liikkeitä, matalatehoista aerobista ja puhdasta, proteiinipitoista ruokaa. Tuntuihan se aluksi tylsältä. Ei ollut palkitsevaa treenata, fiilis ei ollut hyvä eikä edes järin innokas, kunnes tuloksia alkoi tulla. Ei sen tarvinnut olla kuin joku millin kasvu hauiksessa ja johan oli taas mahtava fiilis ja sellainen pumppiolo, että räyh!! Pian tulokset olivatkin palanneet siihen lukemiin, johon ne olivat jääneet ennen pakkolepoa. Ja sen jälkeen into ja palava halu ovat siivittäneet tekemistä jälleen.


Tylsiä faktoja:

- hyväksy, että kuntotasosi on heikentynyt
- älä odota itseltäsi tai ensimmäisiltä treeneiltäsi liikoja
- lähde maltillisesti liikkeelle
- vaikka saat luvan treenata, et ole täysin terve/ kunnossa vielä viikkojen tai kuukausienkaan päästä

Positiivisia ajatuksia:
- voit taas treenata
- matkasi kohti huippukuntoa on alkanut
- olet (ehkä) oppinut läksysi
- osaat (ehkä) kuunnella kehoasi paremmin
- kehitystä tulee nopeasti, kun pohja sille on luotu
- et ole ainoa, jolle on käynyt näin

Neutraaleja vinkkejä:
- keksi elvyttävää tekemistä: käsityöt, pelit, askartelu
- kokeile rentouttavia liikuntamuotoja: jooga, pilates, balance yms
- harjoittele rentoutumista ja läsnäoloa
- syö ravitsevaa ruokaa
- puhu tuntemuksistasi
- syklitä treenit (jaksottele välillä rankempia ja kevyempiä jaksoja)
- muista lepo
- käänny tarvittaessa ammattilaisen puoleen

Ylirasittumista kannattaa välttää! Ennaltaehkäisy on paras hoitokeino ja johtaa parhaisiin tuloksiin. Jukuripäät, suorittajat ja höntyilijät eivät tätä vain aina tajua. Toisinaan vaaditaan se, että oppii asiat kantapäänsä kautta! Silloin sitä vasta ymmärtää, millainen hieno kokonaisuus se oma keho ja terveys onkaan. Sitä kannattaa vaalia. Ihan todella! (Ah, minkä kliseen tähän tempaisin, mutta pitäkää hyvänänne!)

Tsemppii! Jaxuhali yms muuta ihanan pinkkii ja kannustavaa!

Viimeinen valitusvirsi (No ei muuten varmasti ole)

Paino pomppii ylös ja alas. Minä kun jo riemuitsin, että pääsin numerolla 6 alkavaan painoluokkaan, vaan niin oli tänään aamupaino jälleen sen 70.5kg. Hiilihydraatit on karsittu pois iltapalalta jo viikon ajan ja tänään valmentaja nappasi ne pois kaikilta klo 12 jälkeisiltä aterioilta. Rähmä. Voin kertoa, että nautiskelin aamupuuroani suurella hartaudella. Tällä mennään, pakko tässä on runkoa vain tiivistää entisestään. Ruokaa on kuitenkin edelleen riittävästi, eli mistään nälkäkuolemasta ei tarvitse olla huolissaan. Ha, eipä!

Kuola valuu. Menee se kattilastakin.

Tässä kun vielä itse elän kisapäätökseni alkuhuumaa ja mielessä pyörii pääsääntöisesti fitness, t-kävelyt, bikinit, ruokavalio ja treenit, huomaa hyvin, miten itsekeskeinen laji on. Vuorokaudessa tulee tuijoteltua aika paljon peiliin. Minusta on kuvamateriaalia yhtä paljon kuin jollain voisi olla omasta esikoisestaan. No, en sentään makoile vaipoissa lampaantaljalla. (Uskoo ken haluaa..) Sieppaan myös toisinaan mieleen tulleita ajatuksia paperille, jotta voin taltioida ne tänne blogiin, kun kyllähän ne nyt on niin niin mahtavia ajatuksia! Ei edes Einsteinilla leikannut niin terävästi! Krhm. No kuitenkin. On pakko ajatella paljon omaa jaksamista, omaa tekemistä ja omaa sitä tätä ja tuota. Omaan perseeseen tuijottelua koko laji.

Ymmärrän kyllä, miksi blogin kirjoittaminen ja fitness-touhu herättävät paljon närää. Tai sanotaanko, että en ehkä ymmärrä, mutta tiedän, miksi. Ryöpsäyttäessäni projektin julkiseksi ja spämmäämällä kaikkia tuhansilla pakarakuvillani, sain paljon tsemppiä, aivan mahtavia ja ihania ja positiivisia ja herkistäviä kommentteja, mutta ilmeisesti sohaisin myös jotain ampiaispesää, sillä ohessa käynnistyi myös negatiivinen surina, pörinä ja silmien pyörittely.

Mielestäni täällä Suomessa on valloillaan ärsyttävä hyssyttelyn ja seiniin sulautumisen ilmapiiri. Tuntuu, että yleinen ihanne ihmisestä on kiltti, harmiton tyyppi, joka ei ärsytä ketään eikä ainakaan tuo itseään esille. Mielellään sellainen hiljaisempi. Hoitaa näkymättömästi työnsä, käyttäytyy moitteettomasti ja jos hänellä on suuria haaveita, pitää suunsa supussa. Ajatella nyt, jos haaveilee ääneen, julkisesti ja vailla nöyryyttä! Jos sitten ei koskaan saavutakaan sitä haavetta? Mitä muut ihmiset sitten ajattelevat?

"Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia, ettet koskaan sano mitään." - Hemuli Nuuskamuikkusesta

( Ai tämä on se taktiikka!! Varmaan olisi pitänyt ottaa Hemulin turinat oman elämänsä ohjenuoraksi, niin ei aiheuttaisi muissa ihmisissä myötähäpeää ja paheksuntaa. Isäni onkin sanonut, että opin (valitettavasti) puhumaan, ennen kuin osasin olla hiljaa.
Sellaista se on. Ei ole aina helppoa olla suupaltti tunari. Aina ei tule punnittua tarpeeksi, mitä sieltä aivoista kannattaa kielenkannoille tai näppäimistölle valuttaa.)

Rönsyilen. Taas. Palataan muihin ihmisiin ja paheksuntaan, koska onhan se nyt ihanaa paheksua muita. Muiden ratkaisuja, tekemisiä, sanomisia ja olemisia on rattoisaa arvostella ja tarkastella omasta näkövinkkelistään. Oikein suupielet kuolavaahdon laikuttamina jauhaa siitä, kun naapurin Martti juo aina keskiviikkoisin yhden keskioluen ja miten Marketan pitäisi laittaa elämänsä kuntoon ja eikö sillä koulukaverilla ole muita kuin yksi ja sama pikee-paita ja miten Ilpon ja Annelin parisuhde ei tule kestämään, kun niillä on ihan eriväriset hiukset ja se Anneli on niin erilainen, kuin Ilpo!

Jokainen varmaan voi kuvitella mielessään tilanteen, jossa joku käyttäytyy dramaattisesti, marttyyrimaisesti ja nostaa ison haloon pienestä asiasta. Tuntuu siltä, että pää räjähtää siihen marinaan ja sitä marmatusta kuunnellessa oma elämänilo lipuu jonnekin kaukaisuuteen ja jättää silmiin sumean kalvon. Oikein sellainen ankeuttaja. Mielensäpahoittaja. Silloin ei ensimmäisenä tule ajatelleeksi, että niin, ehkä tämä ihminen suhtautuu tähän pikkujuttuun näin voimakkaasti, koska siellä taustalla on jotain suurempaa? Sitä vain ajattelee, että siinäpä on negatiivinen ja ärsyttävä ihminen, kertakaikkiaan! Menisi kotiinsa kitisemään, mokomakin tollo.
Asennekysymyksiä toki nämäkin, mutta taustoja tietämättä tuntuu aika hurjalta, miten helposti ja kevyesti ihmisen toimia lähdetään arvostelemaan. Ja siihen tulee sorruttua itsekin.

Kun tein kisapäätöksen, päätin ensin, että teen näkymätöntä työtä omissa oloissani, en kuuluta enkä kailota asiaa sen kummemmin. Pelkäsin, että epäonnistun. Ajattelin sitä, mitä ihmiset ajattelevat, jos en tulekaan kuntoon tai jätän leikin kesken tai olen kisoissa viimeinen. Ja ajattelevatko muut, että haluan todistella jotain tai tuoda vain itseäni esille?
Tässä vaiheessa hyvä ystävä muistutti, että en ole aiemminkaan vaivannut päätäni sellaisilla asioilla, joten miksi nytkään.
Totta!
Päätin tehdä täyskäännöksen, laittaa pystyyn blogin ja tehdä kaikesta avointa, julkista ja röyhkeää. Mitä se hiljaisuus, nöyristely, kyyristely ja niiden muiden ihmisten ajatusten pelkääminen olisivat hyödyttäneet? Tuskinpa olisin ollut onnellisempi, saanut näin paljoa tsemppiä, mahtavaa uutta harrastusta tai yhteistyökumppaneita.
Olisin ainoastaan ollut turvassa arvostelulta ja paheksunnalta. No jee?
Elämä käy aika tylsäksi, jos karttaa epäonnistumista ja epämukavuusalueella vierailua.

"Ajatella, jos ei koskaan voisi tulla iloiseksi tai pettyä. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään, ei suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea pahaa omaatuntoa...Kauheata.

Kaikki. " - Muumipappa

Tämä yhteiskunta haluaa, että ihmiset laittavat itsensä likoon. Ollaan tirkistelynhaluisia ja kiinnostuneita muiden tekemisistä. Tosi tv-ohjelmat, blogit, twitterit sun muut. Ei ole pulaa sosiaalipornosta. Kuitenkin niitä itsensä likoon laittajia arvostellaan ja paheksutaan aina. Näyttääkö oma elämä silloin niin paljon paremmalta?

Vaan kuulkaas!
Itserakkaus kannattaa! Jokaisessa muhii valtava potentiaali ja kiinnostava persoona. Ei tukahduteta muita, eikä anneta muiden tukahduttaa itseämme. Eikä ainakaan herttinen sentään tehdä sitä tukahduttamista itse.

"Kaikki tuntemuksemme syntyvät sisältä päin. Kukaan ei voi antaa meille rakkautta, jota emme itse anna itsellemme. Jos emme arvosta itseämme, emme voi kokea olevamme arvostettuja."
-Sara Karlsson blogissaan Sara-K

TIRSK.

Jaakko Manninen photography

Nyt on lähtötilannetta taltioitu kuvina! Kiitos vielä, Jaakko! Oli mukavaa! Tämä otetaan uusiksi jahka kunto tästä kehittyy!

Käy kurkkimassa muitakin kuvia Jaakon sivuilta!
 https://www.facebook.com/JaakkoManninenPhotography?fref=ts

Perseilyä ja vähän fitness-juttuja. Enemmän perseilyä.

Ja minä kun vasta julistin, että juhliminen on vaihtunut villeistä tanssi-illoista pelkkään palautusjuoman ryystämiseen ja askeettiseen, joskin anaboliseen fitness-elämään. Ja minä kun julistin eilen, että en varmasti lähde yökerhoon, enkä varmasti ainakaan juo viiniä enempää kuin kaksi lasillista!
Oli oma iltapala, valkuaiset ja marjat, mukana. Oli Pepsi-Maxia, jota hörppiä. Oli tavoite ja tiukka linja. Mikä meni mönkään?
Kuinkas sitten kävikään, kun 70 tulevaa kollegaa vietti iltaa...

Jos peili tipahtaa kakkukuvun päälle jo alkuillasta, kannattanee jäädä kotiin.

Kyllä olisi kalvennut itse Miley Cyruskin, kun 69.5 kilogrammaa ehtää fitnessbeibeä hetkutti tanssilattialla kuin viimeistä päivää. Tällä kertaa en sentään löytänyt itseäni keskeltä tanssikilpailua. Jos jotain positiivista pitää tilanteesta etsiä!  Ehkä ensi viikolla saamme lukea kohupaljastuksia lehdestä.  "Kohubloggari twerkkasi - katso paljastuskuvat!" Erhmmmmmm..... Älä katso.

Oli miten oli, tällä häpeän määrällä jaksaakin hyvin tulevat 10kk! Nyt olen kuitenkin jälleen kurissa ja herran nuhteessa. Taktiikkani on pysytellä visusti sali-koti-sali-kauppa-koti-akselilla ja vältellä kaikkea sosiaalista elämää. Olen pahoillani aiheuttamastani pahennuksesta ja mielipahasta!

Palataan nyt kuitenkin fitness-aiheen pariin! Tänään aamu alkoi teamin poseeraustreeneillä. Tyylikkäästi myöhässä, lohkoperunat silmien molemmin puolin kipitin saliin, jossa muut jo kääntyilivät täyttä häkää. Oli muuten mahtavan näköistä menoa! Omasta esiintymisestäni en valitettavasti voi sanoa samaa. Liian korkeilla kengillä lonksuttamista, vänkyrät etuposeeraukset ja se kulahtanut naama eivät varsinaisesti tuoneet mieleen mitään simpsakan seksikästä bikini fitness-misua. Lähinnä näytti siltä kuin lähipubin karaoke-Raili olisi palaamassa myöhään venyneiltä jatkoilta kotiin. Pienet nahkapussukat topin sisällä tutisten, lantio edessä ja ryhti lysyssä. Uh.

Winner takes it aaaaaaaallllllll.... Paitsi olinkin vasta kolmas. Hö.

Koska kehityskuvia aina kysellään, täältä pesee!

Ennen/eilen.

Jälkeen/tänään. Huomaa freesi ilme.

Päälimmäisenä oli silti koko ajan se fiilis, että nautin tästä! Paljon töitä kunnon ja poseerausten suhteen, mutta on tämä vaan mielenkiintoista ja motivoivaa. Vaikka en osannut tänään vielä yhtään mitään, tuli todella varma fiilis, että hyvin tämä tästä lähtee sujumaan. Ihan paras fiilis, kun nauttii täysillä siitä, mitä tekee!

Ja tänään palkintojenjakoonkin, ai että mikä päivä! Voitin! Jes! Jos pystiä ei kisoissa heru, voi aina järjestää lavastettuja tilanteita  kotisalilla. Siellä me harjoittelimme tänäänkin palkintojenjaossa keikistelyä valmentajan pystien kanssa. Hauskaa, että aikuisiässäkin pääsee vielä leikkimään!

Perjantaina pääsi harrastamaan hieman erilaista poseerausta, kun valokuvaaja Jaakko Manninen tuli kameransa kanssa heilumaan salille ja räpsimään kuvia. Toivottavasti toiveitani on noudatettu ja kuviin on muokattu vähintään samanlainen lihasmassa kuin itse iso-Arskalla! Tai siis eihän sille ole tarvetta, kun upea atleettinen varteni pullistelee suonikkaana muutenkin, vaikka ei olisi edes pumppi päällä. Eiku...ei... No, tässä kuitenkin hieman esimakua!

Ylöööös jaaa aalaaaasss....

Yksi peilipersepyllistyspose pitää olla ettei mee liian ammattimaiseksi!

Huh!! Oli niin pitkä tauko kirjoittamisessa, että minullahan olisi ihan älyttömästi asiaa! Ehkä ensi kirjoituksessa voisin mainita sanasella treenistäkin. Ehkä. Olen minä vähän jotain salilla zumbannut. Enemmän vain pyllistellyt peilin edessä. Eikös se ole tämän lajin pointti hä?

11 viikkoa ilman herkkuja ja pääsin takaisin kutosella alkavalle painokymmenelle ja niin jatketaan. Entinen sokeriaddikti riemuitsee! Tässä vinkki tulevaan viikkoon kaikille sokerihiirulaisille:

Uusi yhteistyökumppani: Aminopörssi

En olisi ikinä kuvitellut, että blogia seurataan näin paljon! Tämä on mahtava juttu!
Kommenttia saa aina jättää, samoin juttutoiveita! Kiva kuitenkin, että pyörähdät lukaisemassa, mitä täällä yksinäni jorisen.

Uudeksi yhteistyökumppanikseni sain Aminopörssin! Sieltä löytyvät niin urheiluravinteet, luontaistuotteet kuin superfooditkin!
On SELF Omninutritionia, Fastia, Mannista, CoCovia... Kattava valikoima ja hyviä tarjouksia!

Tulikin tehtyä jälleen lisäravinnetilausta! Lisää vihreää teetä, aminohappoja ja proteiinia!
Jään kuumeisesti odottamaan valikoimaan saapuvaksi Fastin uusia proteiinivanukkaita. Toimivat hyvin proteiinilettujen pohjana ja uskon, että tuo piparinmakuinen tökötti menee ihan sellaisenaankin. Mmmmm, herkkuja!

Kasvuhormonibuusteria!

Ainoa vihreä tee, mikä maistuu!