Tämä on blogi, jossa yksi Iines Ankalta poseerauksiin mallia ottanut saliharrastaja
tilittää elämästään. Ihan varmasti juuri niitä samoja asioita, kuin moni
muukin vaaleatukkainen, pinkkiin Adidaksen verkkaritakkiin pukeutunut
fitnessbeibe. MUTTA! Glamouria ei varmasti piisaa!
Tervetuloa tiiraamaan!
Tämä on tätä nykymaailman menoa. Fitness on pinnalla ja jokaisella uskottavalla fitnessmuijalla on oltava blogi. Blogi, johon laittaa peiliposeerauksia, kuvia joissa esitellään pyrstö pitkällä uusia Better Bodies-housuja kuudessa eri sävyssä ja makrokuvia proteiiniletuista.
Se ei ollut sarkasmia.
Jotkut oudot hyypiöt oikeasti nauttivat siitä. Muun muassa minä.
Olen haaveillut tästä kauan. Vuosia haikaillut fitnesslavoille ja seurannut tuttujen kipuavan lavalle bikinit kimmeltäen. Lukenut blogeja. Ihaillut niitä ihmisiä, jotka laittavat itsensä likoon kisakunnon eteen ja uskaltavat tarjota matkan kivikot ja hyvät hetket viihteeksi meille muille, joiden tirkistelynhimoa Salatut Elämät eivät tyydytä!
(<-- O-ou! Kuvassa ei niin fitness-uskottava patonki!)
Ja koska monet jo lienevät aivan korviaan myöten täynnä treenijuttuja ja suhtautuvat facebook-päivittelyyni pitkälti allaolevan kuvan sanoman lailla, lienee parasta, että kokoan päivästä toiseen samana puurona jatkuvat jaaritteluni musculus gluteus maximusten harjoittamisesta ihan ihka omaan blogiin. (Koska eihän blogia voi avata ilman pätevää perustelua?)
Vakavoidutaanpa hetkeksi ja tarkastellaan, mistä kaikki alkaa.
Kun on muutaman vuoden nikotellut, jahkaillut, empinyt, soutanut ja veivannut, oli viimein aika pistää sille stoppi. Ystävät ovat ehkä jo seonneet laskuissa, kuinka monta kertaa olen tätä asiaa jahkannut ja suunnitellut. Arjessa asia on elänyt päivittäin mukana ja koko ajan tekemisessä on ollut taustalla ajatus suuremmasta tavoitteesta. En ole kuitenkaan uskaltanut sitä aiemmin konkretisoida.
Nyt se tavoite on kalenterissa. 20.9.2014 Jyväskylä - bikini fitness.
Tunteet ovat vaihdelleen kauhusta ja jännityksestä riemuun ja hurjaan energialataukseen. Nyt otetaan oikeasti naisesta mittaa. (Kirjaimellisesti. Ei kun vain kehonkoostumusmittaukseen ja mittanauha vartalon leveimpään kohtaan...)
Vastaanotto on ollut pääosin positiivista. "No nyt sä viimein meet!" "On tätä jo odotettukin!" "Mä mietinkin, että jokohan sä pian tartut toimeen!" Kuitenkin jo tässä vaiheessa on paljon kuullut kommentteja: "Et kai säkin nyt oikeesti?" "Onko pakko lähtee tuohon villitykseen mukaan?" "Eihän siinä oo mitään järkeä." Ehkä ei olekaan. Mutta mitä väliä?
Tähän voisin linkittää Cheekin Vihaajat vihaa-kappaleen. Harmi vain, että se on niin kehno, että jätän välistä.
Mutta hyvänen aika. On sitä elämässä tehty hullumpiakin asioita. Monia juttuja on tullut mietittyä vielä vähemmän aikaa, mm. tatuoinnit, joista osa on otettu hetken mielijohteesta. Haluan ottaa selvää, miten pärjään. Kärkikahinoissa en varmasti tule olemaan em. tatuointien vuoksi, mutta tämä projekti on ennen kaikkea itseäni varten. Haluan saavuttaa elämäni parhaan kunnon ja kokea sen päivän lavalla. Ei ole hääviä ei. Odotella tuntikausia ahtaassa takahuoneessa, jättää nesteet juomatta ja kunnon ruoat syömättä kramppaillaksesi hetken parrasvaloissa. Mutta uskon, että on sen arvoista.
Jos ei ole - tulipahan ainakin kokeiltua!
Tervetuloa tiiraamaan!
Tämä on tätä nykymaailman menoa. Fitness on pinnalla ja jokaisella uskottavalla fitnessmuijalla on oltava blogi. Blogi, johon laittaa peiliposeerauksia, kuvia joissa esitellään pyrstö pitkällä uusia Better Bodies-housuja kuudessa eri sävyssä ja makrokuvia proteiiniletuista.
Se ei ollut sarkasmia.
Jotkut oudot hyypiöt oikeasti nauttivat siitä. Muun muassa minä.
Olen haaveillut tästä kauan. Vuosia haikaillut fitnesslavoille ja seurannut tuttujen kipuavan lavalle bikinit kimmeltäen. Lukenut blogeja. Ihaillut niitä ihmisiä, jotka laittavat itsensä likoon kisakunnon eteen ja uskaltavat tarjota matkan kivikot ja hyvät hetket viihteeksi meille muille, joiden tirkistelynhimoa Salatut Elämät eivät tyydytä!
(<-- O-ou! Kuvassa ei niin fitness-uskottava patonki!)
Ja koska monet jo lienevät aivan korviaan myöten täynnä treenijuttuja ja suhtautuvat facebook-päivittelyyni pitkälti allaolevan kuvan sanoman lailla, lienee parasta, että kokoan päivästä toiseen samana puurona jatkuvat jaaritteluni musculus gluteus maximusten harjoittamisesta ihan ihka omaan blogiin. (Koska eihän blogia voi avata ilman pätevää perustelua?)
Kun on muutaman vuoden nikotellut, jahkaillut, empinyt, soutanut ja veivannut, oli viimein aika pistää sille stoppi. Ystävät ovat ehkä jo seonneet laskuissa, kuinka monta kertaa olen tätä asiaa jahkannut ja suunnitellut. Arjessa asia on elänyt päivittäin mukana ja koko ajan tekemisessä on ollut taustalla ajatus suuremmasta tavoitteesta. En ole kuitenkaan uskaltanut sitä aiemmin konkretisoida.
Nyt se tavoite on kalenterissa. 20.9.2014 Jyväskylä - bikini fitness.
Tunteet ovat vaihdelleen kauhusta ja jännityksestä riemuun ja hurjaan energialataukseen. Nyt otetaan oikeasti naisesta mittaa. (Kirjaimellisesti. Ei kun vain kehonkoostumusmittaukseen ja mittanauha vartalon leveimpään kohtaan...)
Vastaanotto on ollut pääosin positiivista. "No nyt sä viimein meet!" "On tätä jo odotettukin!" "Mä mietinkin, että jokohan sä pian tartut toimeen!" Kuitenkin jo tässä vaiheessa on paljon kuullut kommentteja: "Et kai säkin nyt oikeesti?" "Onko pakko lähtee tuohon villitykseen mukaan?" "Eihän siinä oo mitään järkeä." Ehkä ei olekaan. Mutta mitä väliä?
Tähän voisin linkittää Cheekin Vihaajat vihaa-kappaleen. Harmi vain, että se on niin kehno, että jätän välistä.
Mutta hyvänen aika. On sitä elämässä tehty hullumpiakin asioita. Monia juttuja on tullut mietittyä vielä vähemmän aikaa, mm. tatuoinnit, joista osa on otettu hetken mielijohteesta. Haluan ottaa selvää, miten pärjään. Kärkikahinoissa en varmasti tule olemaan em. tatuointien vuoksi, mutta tämä projekti on ennen kaikkea itseäni varten. Haluan saavuttaa elämäni parhaan kunnon ja kokea sen päivän lavalla. Ei ole hääviä ei. Odotella tuntikausia ahtaassa takahuoneessa, jättää nesteet juomatta ja kunnon ruoat syömättä kramppaillaksesi hetken parrasvaloissa. Mutta uskon, että on sen arvoista.
Jos ei ole - tulipahan ainakin kokeiltua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti